Tekijä: sari

Blogi 18.11.2011

Iso osa suomalaisista on kirjastojen ja kirjojen ystävä kuten myös minäkin. Suomessa käytetään kirjastoja eniten kaikista Pohjoismaista. Yleisten kirjastojen vuosittainen lainamäärä on Suomessa lähes 100 miljoonaa. On ikävä tosiasia, että työ ei rahallisesti kiitä kirjan tekijää kohtuudella. Yhdestä lainatapahtumasta tekijä saa korvausta vain muutaman sentin. Esimerkiksi Tanskassa lainauskorvausmäärärahat ovat yli seitsemän kertaa enemmän kuin Suomessa.

Suomessa teosten lainamääriin perustuvat korvaukset ovat olleet käytössä vasta vuodesta 2007. Muissa Pohjoismaissa vastaavia korvauksia on maksettu jo usean vuosikymmenen ajan. Vuokraus- ja lainausdirektiivi implementoitiin aikanaan 1990-luvun puolivälissä Suomeen väärin. Silloin tekijöille säädettiin oikeus lainauskorvaukseen, mutta kaikki merkittävää lainaustoimintaa harjoittavat kirjastot vapautettiin korvauksen maksamisesta.

Vuonna 2004 Suomi sai Euroopan yhteisön komissiolta virallisen huomautuksen vuokraus- ja lainausdirektiivin virheellisestä implementoinnista. Suomessa tehtiin syksyllä 2006 pikaisella lainvalmistelulla muutos tekijänoikeuslakiin, jonka seurauksena yleiset kirjastot poistettiin poikkeuksen piiristä. Tässä yhteydessä eduskunta kiinnitti huomiota siihen, että lainauskorvausmääräraha oli huomattavan pieni suhteessa yleisten kirjastojen vuosittaisiin lainamääriin. Pohjoismaisessa tarkastelussa Suomi on selkeästi viimeisellä sijalla korvausten tasossa.

Kirjallisuuden lainaamisesta yli viidesosa tapahtuu tutkimusta ja opetustoimintaa palvelevista kirjastoista, jotka Suomessa ovat korvauksen ulkopuolella. Muissa Pohjoismaissa opetus- ja tutkimuskirjastot ovat pääsääntöisesti mukana lainaluvuissa ja korvauksen piirissä.

Lakia säädettäessä eduskunta edellytti, että valtion talousarviossa osoitetaan lisämääräraha, jolla mahdollistetaan tutkimus- ja opetustoimintaa palvelevien kirjastojen ottaminen tekijänoikeuslain lainauskorvausjärjestelmän piiriin. Määrärahaa ei kuitenkaan ole korotettu viimeisten vuosien aikana ja opetus- ja tutkimuskirjastot ovat edelleen poikkeuksen piirissä. Opetus- ja tutkimuskirjallisuuden tekijöiden omaisuuden suojan ja yhdenvertaisen kohtelun kannalta on erittäin tärkeää, että nämä kirjastot otetaan lainauskorvausjärjestelmän piiriin.

Euroopan unionin tuomioistuin on ottanut kesäkuussa 2011 antamassaan tuomiossa kantaa vuokraus- ja lainausdirektiiviin sekä kohtuullisen korvauksen määräytymiseen. Tuomiossa korostetaan, että jos poistetaan tekijältä mahdollisuus kieltää teostensa lainaaminen, niin se edellyttää sen turvaamista, että tekijät saavat lainaamisesta korvauksen.

Laadukas suomalainen kirjallisuus tarjoaa kirjastolaitokselle sisällön samalla mahdollistaen sen olemassaolon. Turvaamalla tekijöille kohtuullisen korvauksen näiden sisältöjen lainaamisesta voidaan samalla turvata tekijöiden mahdollisuus keskittyä luovaan työhön. Hallitusohjelmassa painotetaan, että tekijänoikeuslailla säädetään nykyistä tarkemmin tekijänoikeuksien käytöstä suoritettavasta kohtuullisesta korvauksesta. Oikeus kohtuulliseen korvaukseen tulee turvata myös silloin, kun teoksia käytetään kirjastoissa. On oikeudenmukaista, mutta myös fiksua suomalaisen sivistyksen ja kirjallisuuden kannalta, että kirjailijoiden työ kannattaa.

Ensi vuoden valtion budjetissa lisätään 300 000 eurolla lainauskorvauksen määrärahaa, jota eduskunnan on budjettikäsittelyssä arvioitava. Valtioneuvoston on syytä päättää Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman yhteydessä ohjelmasta, jossa vuosittain määrärahaa korotetaan niin, että kohtuullinen taso saavutetaan, ja että opetus- ja tutkimuskirjastot voidaan saattaa lainauskorvausjärjestelmän piiriin.

Jätin asianomaisen ministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen tekijöille kuuluvien oikeuksien turvaamisesta lainauskorvausjärjestelmässä (kk 302/2011 vp).

Blogi 17.11.2011

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi eilen ensi vuoden budjetin historiallisen epävarmassa taloustilanteessa. Euroopan tilanteen osalta elämme kuin veitsenterällä. On poikkeuksellisen vaikea ennustaa, mitä omassa taloudessamme tulee tapahtumaan. Yksi asia on varma. Pärjäämme tulevissa talouden tyrskyissä sitä paremmin, mitä paremmassa kunnossa kaupunkimme talous on. On myönteistä, että enää ei Helsingin toimintamenot kasva edellisten vuosien vauhtia. Helsingin on saatava talous tasapainoon, kuten Suomen ja koko Euroopan. Jatkuva luotolla eläminen ei ole kestävää eikä ole myöskään reilua siirtää vastuita tuleville sukupolville.

Talouden tasapainottamisen rinnalla on aivan olennaista katsoa, miten meidän helsinkiläisten eurot käytetään. Jatkossa Helsingin on tuotettava palveluitaan kustannustehokkaammin uudistamalla vanhoja organisaatioita, tehostamalla tilankäyttöä ja lisäämällä tietotekniikan käyttöä palveluissa. Tämä siksi, että vapautuvat voimavarat voidaan kohdentaa perusasioiden kuntoon saamiseksi ja velkaantumisen katkaisemiseksi. Tärkeää on, että tässä työssä on henkilöstö vahvasti mukana.

Meidän on tehtävä uudistus, jossa sosiaali- ja terveysasiat saadaan yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Samoin varhaiskasvatus- ja päivähoito on siirrettävä sivistystoimen alle perusopetuksen rinnalle sellaiseksi kokonaisuudeksi jossa lapsi on keskiössä. Espoo ja Vantaa ovat jo uudistuksensa tehneet ja odottavat Helsinkiä samaan uudistuneeseen joukkoon palveluja kehittämään.

Alle kouluikäisten lasten määrä kasvaa kaupungissamme edelleen ja päivähoitopaikkoja tarvitaan koko ajan lisää. Helsingille on häpeäksi, että monella alueella on ollut pitkään krooninen pula päivähoitopaikoista. Keskustassa, Lapinlahdessa, Arabianrannassa, Viikissä sekä Lauttasaaressa tarvitaan tällä hetkellä kipeimmin lisää päivähoitopaikkoja. Budjettikeskustelussa ja valmistelussa toistinkin taas sen tosiasian, että hankkeiden siirtäminen ei säästä kun lisätiloja hankitaan, koska päivähoito on järjestettävä joka tapauksessa. Perheiden ja varsinkin lasten mutta myös ympäristön kannalta on olennaista, että hoitopaikka on riittävän lähellä.

Laadukas päivähoito on nähtävä fiksuna tulevaisuuden investointina. Ensi vuoden budjetissa ei vielä ollut riittävää vastausta koko tarpeeseen ja tulevina vuosina on päiväkotien näyttävä investointilistoillamme nykyistä vahvemmin.

Hyvä asia on se, että ensi vuoden budjettiin lisäsimme rahaa päivähoidon ryhmäkokojen pienentämiseen. Mukava asia on myös se, että ensi vuonna lastenruokailun luomuohjelmaa toteutetaan lisäämällä luomuruoan osuutta päiväkotien ruokailuissa. Ensi vuonna leikkipuistojen avointa toimintaa järjestetään vähintään vuoden 2011 tasolla eli leikkauksia ei siihen ole tulossa.

Iso huoli helsinkiläisillä perheillä on ollut pienten koululaisten yksinäiset iltapäivät. Monelle perheelle on varmasti hyvä uutinen se, että Helsingin ensi vuoden budjetissa suunnataan lisävoimavaroja iltapäivähoitoon. Tavoite on se, että jokaiselle eka- ja tokaluokkalaiselle iltapäivähoitoon hakeutuvalle pitäisi jatkossa paikka löytyä.

Helsinkiläisille on varmasti myös tärkeää se, että elämistä Helsingissä ei tehdä yhtään sen kalliimmaksi kuin välttämätöntä. Helsinki pitää kunnallisveroprosentin ennallaan 18,5 prosentissa ja kiinteistöveroprosentti pysyy vuoden 2011 tasossa. Helsingin on oltava hyvä paikka asua ja elää kaikenikäisille.

10.11.2011

Ei voi olla niin, että kilometrikorvaus olisi enemmän, kun ajaa Kittilästä Helsinkiin ja vähemmän, kun ajaa Helsingistä Kittilään. Näin jotakuinkin kävisi, jos liikenneministeri Kyllösen (vas) ajatus toteutuisi. Kyllönen on julkisuudessa pohtinut, että parempien joukkoliikenneyhteyksien alueilla kilometrikorvaus voisi olla pienempi kuin esimerkiksi ministerin omilla kotikonnuilla Lapissa. Pohdinta on varmaankin enemmän sormiharjoitelma kuin loppuun punnittu ehdotus. Työtehtävistä aiheutuvien kilometrikulujen korvaus ei voi olla riippuvainen siitä missä päin Suomea asuu.

Kun työtehtävissä pitää käyttää autoa, on korvausten oltava tasa-arvoiset. Jo muutenkin korkeiden asumis- ja elämiskustannusten pääkaupunkiseudulla olisi ministeri Kyllösen ehdotus toteutuessaan erittäin epäoikeudenmukainen. Se, että esimerkiksi Helsingissä myyntinäytteiden kanssa autolla kulkeva myyntiedustaja saisi pienemmän korvauksen kuin esimerkiksi Kittilässä on mahdoton ajatus. Työnantajan tehtävä on ohjeistaa, milloin työtehtävissä tarvitaan henkilöautoa. Joukkoliikenne ei aina ole ajallisesti tai monen käytännön syyn ja työtehtävän luonteen takia vaihtoehto.

Täsmälleen oikeaan Kyllönen osui siinä, että joukkoliikenteen edistämiseksi on syytä kääriä hihat niin hänen itse kuin koko Kataisen hallituksenkin. Aivan ensisijaista on keskittyä joukkoliikenneyhteyksien kehittämiseen. Jos kilometrikorvauksien tasoa tahdotaan tarkastella, on niitä katsottava kokonaisuutena. Kokoomuksen johdolla aloitetun ekologisen verouudistuksen osana on loogista ja järkevää, että myös verotukia ja etuuksia arvioidaan. Tavoitteena on oltava, että ne kaikin tavoin kannustavat ilmaston ja ympäristön kannalta järkevämpään liikkumiseen ja etenkin joukkoliikenteen käyttöön.

Työmatkakorvauksien arviointitalkoissa on muistettava, että ihmisten elämäntilanteet, työtehtävät ja asuinalueet ovat erilaisia ja siksi tarvitaan erilaisia vaihtoehtoja. Työmatkakorvauksien kohtuuton leikkaus tekisi monen työn kannattamattomaksi ja siksi suin päin sokeita leikkauksia on lyhytnäköistä edes esittää.

Hallitusohjelmassa on luvattu kehittää työsuhdematkalippua. Tässä työssä on syytä kiirehtiä ja muutoinkin aktiivisesti etsiä uusia tapoja kannustaa joukkoliikenteen käyttöön. Työsuhdematkalipun kehittäminen on erityisen tervetullutta meille Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle, jossa työmatkaliikennettä on saatava nykyistä paljon enemmän joukkoliikenteeseen ja etenkin raiteille. Pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa liikenne on suurimpia ympäristöongelmia päästöineen ja meluineen. Autojen seisominen ruuhkissa on haitallista niin ympäristölle kuin ihmisten terveydelle, puhumattakaan järjellisestä ajankäytöstä. Joukkoliikenteen edistämisen kannalta on fiksua tehdä työsuhdematkalipusta entistä houkuttelevampi työnantajille kannustaa työntekijöitä valitsemaan joukkoliikenne, ja entistä suurempi kannustin työntekijälle jättää oma auto kotiin.