Kategoria: Blogi

On järkyttävä huomata, että maallemme monin tavoin kalliiksi tullut hajasijoituspolitiikka nostaa taas päätään. Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan uutta Kansallinen koulutuksen arviointikeskusta kaavaillaan sittenkin perustettavaksi Jyväskylään. Näin vaikka asiaa pohtinut selvitysmies on todennut, että Helsinki on sijaintipaikkana toiminnallisesti, henkilöstöön sekä osaamiseen liittyvien ja taloudellisten näkökulmien kannalta se ainoa ja oikea.

Selvitysmies Markku Mattila osoitti, että arviointikeskuksen hajasijoittaminen pääkaupunkiseudun ulkopuolelle johtaisi samoihin vakaviin ongelmiin, joita on seurannut aiemmin sokeasti tehdyistä alueellistamispäätöksistä. Lääkelaitoksen kaltoin kohtelu Lääkealan turvallisuus - ja kehittämiskeskus Fimean perustamisprosessissa pakkosiirtoineen on tästä karmaiseva esimerkki.

Koulutuksen arviointikeskuksen hajasijoittamisessa toiminta vaurioituisi, osaava henkilö sekä osaamispääoma karkaisi ja kustannukset nousisivat. Toimijoiden aika kuluisi turhassa matkustelussa, mikä on jo ympäristönkin kannalta kestämätöntä. Pakkosiirtokaavailuille on syytä sanoa ehdoton ei. Suomella ei ole yksinkertaisesti enää varaa tuhlata veronmaksajien rahaa ja osaamistamme.

Arviointivirastoa koskeva lakiesitys tullee alkuvuodesta eduskunnan käsittelyyn. Hallitusohjelmaneuvotteluissa sopimamme uuden kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen perustaminen on tehtävä huolella ja sen toiminnan mahdollistavista voimavaroista on huolehdittava. Uuteen virastoon on tarkoitus koota nykyiset arviointitoiminnot Koulutuksen arviointineuvostosta, Korkeakoulujen arviointineuvostosta ja Opetushallituksesta. Viraston sijoittamisessa tulee säästösyistä ottaa huomioon opetushallinnon sisäisten voimavarojen ja tietojärjestelmien yhteinen käyttö. Sijainti Opetushallituksen yhteydessä voisi luoda myös siltaa arvioinnista kehittämiseen.

Selvitysmiehen raportissa todetaan selkeästi, että osaavan henkilöstön saatavuus, kaksikielisen palvelun turvaaminen, eri tieteenalojen ja oppiaineiden asiantuntijoiden käytettävyys, yhteydet koulutuksen tutkimukseen ja muuhun arviointitoimintaan, sidosryhmäyhteistyö sekä synenergiaetujen mahdollisuus muiden opetushallinnon keskeisten toimijoiden kanssa puoltavat sijoittamista Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle. Kansanvälisen yhteistyön mahdollisuudet ja saavutettavuus sekä kotimaassa että kansainvälisesti puoltavat myös Helsinkiä.

Sen sijaan keskuksen siirtäminen Jyväskylään on vastoin järkiperusteluja, selvitysmiehen esitystä ja valtionhallinnolle esitettyjä tehokkuusvaatimuksia. Opetusministerikin on aiemmin todennut, ettei ole olemassa mitään perusteluja poiketa selvitysmiehen esityksestä.

On syytä muistuttaa eduskunnan tarkastusvaliokunnan viime vaalikaudella antamasta raportista (TRO 4/2008 vp), joka roimi poikkeuksellisin kovin sanoin toteutettua alueellistamispolitiikkaa. Valiokunta havaitsi useita vakavia puutteita ja ongelmia tehdyissä alueellistamispäätöksissä. Valiokunnan mukaan alueellistamispäätösten valtiontaloudellisten vaikutusten arviointi ja seuranta on laiminlyöty, henkilöstöön kohdistuvat vaikutukset ovat useimmiten olleet kielteisiä ja alueellistamistoimien myönteiset vaikutukset ovat olleet vähäisiä. Raportti osoittaa, että alueellistamisesta on tullut suuria laskuja mutta ei vain laihoja tuloksia vaan myös selkeää vahinkoa. Kataisen hallituksella ei ole varaa toistaa näitä virheitä. Aikaisempien hallitusten rujoa jälkeä aikaansaanut hajasijoittamispolitiikka on tiensä päässä. Nykyisen hallituksen olisi viisainta täysin irtisanoutua siitä.

Käsittelemme eduskunnassa ensi vuoden valtion talousarviota poikkeuksellisen epävarmassa taloustilanteessa. On lohdullista, että ainakin kolmesta asiasta voimme olla varmoja. Ensinnäkin, mitä tehokkaammin tasapainotamme talouttamme, sitä paremmin pärjäämme tulevissa talouden tyrskyissä. On vastuutonta ahnehtia lastemme ja lastenlapsiemme mahdollisuuksia. Toiseksi, ilman työtä ei ole hyvinvointia. Kaikkein tärkeintä on luoda edellytyksiä uusien työpaikkojen syntymiseen ja työn säilymiseen Suomessa. Kolmanneksi, toimet, joita teemme lasten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseksi ovat kullanarvoisia.

Saimme viime perjantaina sovun eduskunnan valtiovarainvaliokunnan hallituspuolueiden ryhmien kesken ensi vuoden talousarvioesitykseen eduskunnan tekemistä muutoksista. Olen tyytyväinen, että johtamani kunta- ja terveysjaoston näkemykset toteutuivat budjettisovussamme hyvin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastot puhuvat karua kieltään: Huostaanottojen määrä on lisääntynyt. Vuonna 2011 kiireellisesti sijoitettuja lapsia oli 13 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Oli välttämätöntä, että sovimme lastensuojelun pelastamisohjelmasta ja lisävoimavarojen kohdentamisesta lapsiperheiden ennaltaehkäisevien ja varhaisen tuen palveluiden sekä lastensuojelun kehittämiseen. Lastensuojelutyön painopisteenä tulee olla varhainen tuki ja avopalvelut.

Lastensuojelun kipeänä haasteena on jo paikoitellen krooniseksi muuttunut kelpoisuuden täyttävien sosiaalityöntekijöiden vaje sekä liian suuret työmäärät. Olen tyytyväinen, että saimme sovittua myös voimavaroista sosiaalityön yliopistollisen koulutuksen aloituspaikkojen lisäämiseen.

Yliopistolliseen lastentarhanopettajakoulutukseen suuntaamamme lisävoimavarat ovat todellinen helpotus erityisesti pääkaupunkiseudulle, jossa on iso vaje lastentarhanopettajista ja päivähoitopaikoista. Huoli lastentarhanopettajapulan vaikutuksista esiopetukseen ja päivähoidon laatuun sekä sen kehittämiseen on ollut suuri.

Päätöksellä halusimme myös vauhdittaa päivähoitolain uudistamista varhaiskasvatuslaiksi. Olen kirittänyt opetusministeri Gustafssonia (sd) uutta varhaiskasvatuslakia valmistelevan laaja-alaisen työryhmän asettamisessa. Työryhmän työ on tehtävä perusteellisesti, mutta ripeästi. Aikaa on jäätävä riittävälle keskustelulle, lain valmistelulle, kunnolliselle lausuntokierrokselle sekä eduskunnan käsittelylle.

Eduskunta on toistuvasti pelastanut päihdeäitien palvelut kohdentamalla lisärahaa Ensi- ja turvakotien liiton päihdeongelmaisten äitien ja heidän perheidensä Pidä kiinni -hoitojärjestelmään. Näin sovimme tehtävän myös ensi vuoden budjetin osalta, koska eduskunnan toiveesta huolimatta sosiaali- ja terveysministeriö ei ollut tälläkään kertaa turvannut rahoitusta.

Päihteetön vanhemmuus ja vauvaperheiden arki ovat asioita, joita pitää tukea. Päihdeongelmaisten äitien erityishoito tuottaa mittavia inhimillisiä ja taloudellisia säästöjä. Äidin raskaudenaikaisen päihteidenkäytön aiheuttama sikiövaurio on pahimmillaan korjaamaton kehitysvamma, joka vaatii pysyvää ja kallista laitoshoitoa.

Erityisen iloinen olen Suomen lasten kannalta todella tärkeästä lausumaesityksestämme. Edellytämme, että Helsingin Meilahteen rakennettavan uuden lastensairaalan tarvitsema valtion rahoitusosuus otettaisiin huomioon seuraavassa vuosia 2014-2017 koskevassa kehyspäätöksessä. Tällä hetkellä vakavasti sairaiden suomalaislasten hoito on keskitetty maamme heikoimpiin sairaalatiloihin Lastenklinikalle ja Lastenlinnaan. Kannanotto on selkeä askel eteenpäin uuden lastensairaalan rakentamiseksi. Uusi sairaala on suunniteltu rakennettavan vuosina 2014-2017. Tavoitteena on oltava maailman huippuluokan lastensairaala, joka palvelee koko Suomea pitkälle tulevaisuuteen. Mikä olisikaan parempi lahja satavuotiaalta isänmaaltamme kuin uusi lastensairaala.

19.11.2012

Lapset vanhempien ja aikuisten alkoholinkäytön vankeina

Suomessa syntyy vuosittain noin 650 alkoholin vaurioittamaa lasta. Odottavilla äideillä kuudella prosentilla on arvioitu olevan päihderiippuvuus. Tämä tarkoittaa, että vuosittain 3600–6000 sikiön kehitys on vaarassa päihteiden takia. Pelkästään Helsingin Naistenklinikalla synnyttää viikoittain 1-2 päihdeäitiä.

Päihdeongelmaisten äitien erityishoito tuottaa mittavia inhimillisiä ja taloudellisia säästöjä. Äidin raskaudenaikaisen päihteidenkäytön aiheuttama sikiövaurio on pahimmillaan korjaamaton kehitysvamma, joka vaatii pysyvää ja kallista laitoshoitoa. Sikiön suojelu ja vauvan hyvinvointi ovat ensisijaista. Päihteetön vanhemmuus ja vauvaperheen arki ovat asioita, joita pitää tukea.

Eduskunta on jo kolmena peräkkäisenä vuonna pelastanut päihdeäitien palvelut. Eduskunta on kohdentanut lisärahaa Ensi- ja turvakotien liiton valtakunnalliseen päihdeongelmaisten äitien ja heidän perheidensä Pidä kiinni -hoitojärjestelmän turvaamiseen. Hoitomallin perusajatus on äitiyden ja vanhemmuuden vahvistaminen samanaikaisesti päihdekuntoutuksen kanssa. Siten mahdollisimman moni äiti ja isä saavuttaa päihteettömyyden ja selviytyy lapsensa ensisijaisena hoitajana. Hoitomalli on ainutlaatuinen, sillä se kohdistuu äidin ja vauvan suhteen vahvistamiseen jo odotusajasta lähtien. Tämä työmuoto on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla. Mallia on tultu ottamaan Yhdysvalloista asti.

Ensi vuonna päihdeäitien palvelut ovat taas vaarassa, koska sosiaali- ja terveysministeriö ei ole eduskunnan toiveesta huolimatta turvannut Pidä kiinni -hoitojärjestelmän rahoituksen jatkuvuutta. Ensi vuoden budjetissa ei ole tälläkään kertaa päihdeäitien palveluille suoraan menevää rahaa. Raha-automaattiyhdistys on osaltaan rahoittanut Pidä Kiinni- hoitojärjestelmää. RAY:n rahoitusta on asteittain vähennetty ja nyt se on kokonaan poistumassa. Rahoitus on tarkoitus siirtää kokonaan kuntien vastuulle.

Valtiovarainvaliokunnassa saamamme selvityksen mukaan päihdeäitien kuntoutustoimintaa ei pystytä jatkamaan ilman pysyvää perusrahoitusta. Tämän vuoksi eduskunta on johtamani kunta- ja terveysjaoston ehdotuksesta peräkkäisinä vuosina lisännyt päihdeäitien rahoituksen valtion budjettiin ja kehottanut ministeriötä huolehtimaan rahoituksen jatkuvuudesta. On kestämätöntä, että sama toistuu vuodesta toiseen. Tänäkin vuonna on eduskunnan taas pelastettava päihdeäitien palvelut.

Hallitusohjelman mukaan ns. erityisvastuualueille keskitetään vaativan hoidon kehittäminen ja järjestäminen. Tarkoitus on, että myös päihdeäitien hoidon järjestäminen siirrettäisiin ns. ERVA-alueiden vastuulle. Ennen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen toteutumista Pidä kiinni -hoitojärjestelmän lisärahoitukselle on selvät perusteet.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ripeä eteenpäinvieminen on välttämätöntä myös päihdepalveluiden turvaamisen kannalta. Monet palvelut ovat vaakalaudalla ellei uudistus etene. Silloin kärsivät eniten kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Olen kirittänyt peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonia (sd) pikaisesti tekemään hallitusohjelman mukaisen esityksen sote-uudistuksen päälinjoiksi. Ministerin on muistettava myös, että päihdeäitien palvelut on siirtymäaikana turvattava ja niiden rahoitus on saatava kestävälle pohjalle. On myös hyvä muistaa hallitusohjelmaan kirjattu lupaus hyödyntää järjestöjen tuottamia hoito- ja kuntoutuspalveluja.

Pidä kiinni -hoitojärjestelmää tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän siksi, että päihteiden - niin alkoholin kuin huumeidenkin - käyttö on lisääntynyt nuorten naisten keskuudessa. Arviolta kolmasosa huumeiden käyttäjistä on naisia. Pidä kiinni –järjestelmän toiminta on ollut tuloksellista, sillä kaksi kolmasosaa ensikodeissa ja kolme neljäsosaa avopalveluissa olleista äideistä kuntoutuu niin hyvin, että lapsen huostaanottoa ei tarvita. Jokainen päivä, jonka lapsi voi viettää turvallista ja päihteetöntä arkea omien vanhempiensa kanssa on kullanarvoinen lapsen kehitykselle ja hyvinvoinnille.

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan myös päihdeäitien mahdollista pakkohoitoa. Hoidon marssijärjestys on kuitenkin oltava selvä: Tahdonvastaisen hoidon kehittämisestä ei voi hyvällä omallatunnolla puhua, ennen kuin vapaaehtoinen hoito on varmasti saatuvilla.

Maailman muuttuessa yksi asia on säilynyt: lapset tarvitsevat aikuisten aikaa voidakseen hyvin ja kasvaakseen turvallisesti aikuisuuteen. Vanhempien ja lapsille muiden tärkeiden aikuisten kuten opettajan ajan merkitystä ei mikään innovaatio korvaa. Aikuisten aika lapselle on parasta syrjäytymisen ehkäisyä.

Kun valtakunnantasolla valmistellaan yhteiskunta- ja koulutustakuuta, on myös kuntapäättäjien sitouduttava siihen, että opetustoimessa on riittävät voimavarat. Koulutustakuun ja syrjäytymisen ehkäisyn perusta on siinä, että jokainen lapsi saa laadukasta perusopetusta ja kokee oppimisen ilon.

Perusopetuksen merkitys on aivan erityinen. Laadukas perusopetus antaa kaikille lapsille riittävät tiedot ja taidot sekä innostuksen oppia uutta niin, että ne kantavat jatko-opintoihin ja läpi elämän. Perusopetuksen parantaminen on parasta työtä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja sen varmistamiseksi, että jokainen nuori jatkaa vähintään toisen asteen koulutukseen.

Olennaista on, että opettajalla on riittävästi aikaa jokaiselle oppilaalle. Aikaa auttaa niitä, jotka tarvitsevat erityishuomiota ja aikaa tukea erilaisia lahjakkuuksia. Pienessä opetusryhmässä on helpompi olla läsnä lasten arjessa ja puuttua kiusaamiseen. Monet asiat, kuten kieli – ja kulttuurikirjo lisäävät osaltansa haasteita opettajien ajankäytölle. Myös kodin ja koulun yhteistyö edellyttää opettajan aikaa.

Yksilöllinen ja lapsen tarpeista lähtevä opetus edellyttää entistä enemmän vuoropuhelua vanhempien ja opettajien välillä. Vuorovaikutus kodin kanssa auttaa opettajaa tuntemaan oppilaansa entistä paremmin. Hyvä yhteistyö auttaa myös vanhempia tukemaan lastensa oppimista ja koulunkäyntiä. Lapsen koulumenestyksen kannalta vanhempien tuki ja kotien koulumyönteisyys ovat avainasemassa, ovathan vanhemmat vahvimmat vaikuttajat ja vastuunkantajat lasten elämästä. Hyvä turvaverkko syntyy, kun kodin ja koulun aikuiset toimivat johdonmukaisesti ja tasavertaisesti yhdessä.

Meidän kokoomuslaisten keskeinen tahto pääministeri Kataisen hallitusta neuvoteltaessa oli jatkaa opetusministeriaikanani aloittamaamme perusopetus paremmaksi pop-ohjelmaa. Pop-ohjelman tavoitteena on edistää perusopetuksen laatua ja erityisesti pienentää ryhmäkokoja. On mainiota, että valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2013 perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen suunnataan 60 miljoonaa euroa. Raha on kannuste kunnille laittaa perusopetuksen kehittäminen ”ykkösagendalle”.

Kuntatalouden tasapainottamistalkoissa fiksu valtuutettu sitoutuu siihen, että perusopetuksesta ei leikata, eikä opettajia lomauteta. Oli välttämätöntä, että Helsingin peruskouluja ja lukioita uhkaavat leikkaukset peruttiin yhteistuumin. Kokoomuksen ryhmämme päätti jo elokuun alun kesäkokouksessa, että emme hyväksy koulusäästöjä ja että talouden tasapainottamiskohteet on löydettävä toisaalta. Emme halunneet kasvattaa peruskoulun ryhmäkokoja emmekä lomauttaa opettajia. Kaikki opettajamme ovat palkkansa ansainneet. On viisasta turvata peruskoulun voimavarat, koska juuri peruskouluissamme kasvaa koko Suomen tulevaisuus.

Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja
Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja

Blogi Verkkouutisissa

Blogi 9.10.2012

Työ on muutakin kuin toimeentulon lähde. Parhaimmillaan työ tuottaa iloa ja ylpeyttä ja on merkittävä osa elämää. Jotta työssä viihdyttäisiin nykyistä paremmin ja pidempään, on työelämää kehitettävä oikeudenmukaisemmaksi ja motivoivammaksi. Ihmiset haluavat tehdä työnsä hyvin. Se on mahdollista silloin, kun työilmapiiri on terve ja jokainen kokee työnsä hallittavaksi sekä mielekkääksi. Työelämässä on oltava reilut pelisäännöt.

Kokoomuksen puoluevaltuusto nosti viimeisimmässä kokouksessaan aivan oikein esille tarpeen panostaa työntekijöiden jaksamiseen, työolojen parantamiseen, työolosuhteiden terveellisyyteen ja hyvään johtajuuteen. Sairauspoissaoloja on saatava vähennettyä ja järjestelmää on syytä perata. Suurin ongelma on varhainen eläköityminen ja pitkittyneet sairauslomat.

Puoluevaltuuston hyväksymä aloite on kuitenkin askel väärään suuntaan. Aloitteessa ehdotettiin, että ensimmäinen sairauspäivä olisi palkaton eli ns. karenssipäivä ja kaksi seuraavaa viikkoa sairauslomalla oleva palkansaaja saisi 80% palkastaan. Karenssipäivä ei ole oikea tapa kehittää hyvää työelämää. Puoluevaltuustossa on välttämätöntä keskustella työelämän kysymyksistä laajemmin. Haastankin puoluevaltuuston keskustelemaan johtamani kokoomuksen palkansaajavaltuuskunnan kanssa hyvän työelämän kehittämisestä.

Karenssipäivä johtaisi helposti nykyistä huonompaan suuntaan, kun sairaana tai puolikuntoisena tultaisiin töihin. Siihen liittyy monia riskejä. Sairaana työssä olevat ovat iso tartuntariski muulle työyhteisölle, monissa ammateissa asiakkaille ja esimerkiksi terveydenhuollossa potilaille ja kouluissa oppilaille. Kenenkään ei pidä mennä sairaana töihin.

Vanhempien mahdollisuutta hoitaa sairasta lastaan kotona ei saa heikentää. Päinvastoin työelämän joustoja on edistettävä, jotta pienten lasten vanhemmilla on mahdollisuus sujuvasti yhdistää työ ja perhe. Työelämän joustot eivät suinkaan ole vain lapsiperheiden asia, vaan hyvä työelämä pitää olla jokaisen työntekijän oikeus.

Toivon, että puoluevaltuuston ”törähdys” karenssipäivästä saa keskustelun liikkeelle vakavasta tosiasiasta, että Suomessa ei tehdä tarpeeksi sen eteen, että ihmiset pääsisivät sairauslomilta ja osatyökyvyttöminä nopeammin takaisin työelämään. Tässä asiassa tarvitaan ripeitä toimia.

Työkyvyttömyyteen johtavissa tilanteissa on liian usein pitkiä aikoja, jolloin ihminen jätetään täysin yksin ilman apua ja vaikuttavia toimenpiteitä. Yksin jättämisen sijaan työntekijän työkykyä ja kuntoutusta pitäisi seurata ja kannustaa säännöllisesti. Selvää on, että varhaiselle puuttumiselle ja ennaltaehkäisylle on huutavan kipeä tarve. Karmaiseva esimerkki on se, että jotakuinkin viisi nuorta jää eläkkeelle mielenterveyssyistä päivittäin.

Väestön ikääntymisen ja julkisen talouden velkaantumisen myötä meidän on välttämätöntä saada jokainen työikäinen ja työkykyinen suomalainen työelämään mukaan. Se on tärkeää jokaisen ihmisen kannalta. Hyvä työelämä tarkoittaa motivoituneempia ja terveempiä työntekijöitä, uusien ideoiden ja toimintatapojen syntymistä ja sitä kautta myös menestyvämpiä yrityksiä ja tehokkaampaa julkista sektoria sekä parempia palveluita.

Kokoomuksen palkansaajavaltuuskunnan 1.4.2011 kannanotto ”Hyvä ja perheystävällinen työelämä on jokamiehenoikeus” löytyy osoitteesta
https://docs.google.com/file/d/0B-eIp__V7TFDZk85SUllNGQ3YU0/edit?pli=1

Helsingin pitkäaikainen pula päivähoitopaikoista näkyy kovalla tavalla perheiden arjessa tupaten täynnä olevina päiväkoteina, päivähoitojonoina sekä lasten päiväkotimatkojen sekä päivien venymisenä. Päiväkotihankkeet näyttävät jäävän liian usein kaupunkimme investointilistoilla muiden asioiden jalkoihin. Kaiken lisäksi kaupunkimme lapsimäärän kasvua ei ole osattu riittävällä tavalla huomioida budjetoinnissa. Nämä virheet on korjattava. Päivähoitopaikkavajeen paikkaamiseksi olen ehdottanut mielipidekirjoituksessani Helsingin Sanomissa (22.9.12) tehtäväksi päiväkotien rakentamista vauhdittavaa, useammalle vuodelle laajennettua investointiohjelmaa.

Lasten määrä kasvaa kaupungissamme päivähoitopaikkoja nopeammin, kun Helsingin rakennussuunnittelu laahaa jäljessä. Suunnitellussa rakentamisohjelmassa vuosille 2012 – 2017 ei ole riittävästi päiväkoteja. Väestöennusteen mukaan tarvittaisiin jopa 400 – 500 lasten hoitopaikkaa suunniteltua enemmän.

Vauhditusohjelma on tehokas tapa ottaa vahvaan poliittiseen ohjaukseen Helsingin päivähoitotilanne. Ehdotin, että valtuustoryhmät tekisivät asiasta alustavan päätöksen kaupunginhallituksessa ja ohjelman valmistelu käynnistettäisiin välittömästi. Näin valtuutetut voisivat päättää ohjelmasta hyväksyessään kaupungin ensi vuoden budjetin. Selvä on, että ohjelman on oltava useammalle vuodelle ja rakentamisessa on priorisoitava kaupungin eri alueiden kipupisteet. Helsinkiläisten perheiden kannalta on tärkeää saada tieto missä järjestyksessä ja minne päiväkoteja rakennetaan. Monilla alueilla on vuosikaudet odotettu epätietoisuudessa päiväkotia ja hanke on aina vuosittain lipunut eteenpäin. Ongelmaan on syytä tarttua nyt, sillä vuosina 2011 - 2021 on helsinkiläisten 1-6-vuotiaiden määrän ennustettu lisääntyvän 6 400 lapsella.

Sosiaalilautakunnan palveluverkon tarkistusraportin mukaan esimerkiksi kantakaupungin, Latokartanon ja Haagan alueelle päivähoidon toteuttaminen lähipalveluna on haasteellista. Lauttasaari ja Munkinseutu ovat vakavia esimerkkejä alueista, joissa on pitkään ollut krooninen pula uusista päiväkodeista. Päivähoitopalvelu on lakisääteinen ja se on järjestettävä, joten kaupunki hankkii kalliilla osin epätarkoituksenmukaisia lisätiloja selvitäkseen velvoitteistaan.

Kaupungin päätös luopua ydintoiminnoille tarpeettomista ja huonokuntoisista arvokiinteistöistä tuo kaupungin kassaan myyntituloja, joita on syytä käyttää päiväkotien rakentamiseen sekä huonokuntoisten päiväkotien ja koulujen korjaamiseen.

Investointiohjelman yhteydessä on syytä etsiä keinoja rakentaa päiväkoteja kustannustehokkaasti ja ripeästi. Valtuutetut ja sosiaalivirasto ovat pitkään olleet aloitteellisia ns. moduulipäiväkotien käyttöönotosta. Asiaan on korkea aika saada vauhtia. Päiväkotirakentamisessa on saatava käyttöön kaupunkiimme sopivat moduuliratkaisut, joita voidaan varioida eri alueiden tarpeisiin. Päiväkodin tilatarpeen muuttuessa voi moduulin lisätä tai poistaa. Tämä toimii monissa muissa maissa, esimerkiksi Ruotsissa. Olennaista on saada kustannustehokkaasti ja nopeasti lapsiystävällisiä päiväkoteja sinne, missä niitä tarvitaan.

Helsingin peruskouluja ja lukioita uhkaavat leikkaukset on yhteistuumin peruttu. Kokoomuksen ryhmämme päätti jo elokuun alun kesäkokouksessa, että emme hyväksy koulusäästöjä ja että talouden tasapainottamiskohteet on löydettävä toisaalta. Emme halunneet kasvattaa peruskoulun ryhmäkokoja emmekä lomauttaa opettajia. On helpotus, että nyt asia on saatu päätettyä myös kaupunginhallituksessa. On viisasta, että turvaamme peruskoulun ja lukion rahat. Kouluissamme kasvaa Helsingin ja koko Suomen tulevaisuus.

Menokurista pidämme tietenkin kiinni ja kaivamme koko kaupungin tasolla kustannustehokkaampia tapoja tehdä asioita. Helsingissä on löydettävä keinot, joilla varmistetaan, että säästöt otetaan pääosin rakenteista eikä laadusta ja koulutuksen saatavuudesta. Vuoden 2011 lopussa lainaa oli 2 157 euroa helsinkiläistä kohden. Jatkuva luotolla eläminen ei ole kestävää. Perusasiat on kuitenkin pidettävä kunnossa ja siitä koulutuksessa on nimenomaan kyse. Laadukas opetus ja korkea osaaminen ovat metropolialueen keskeisiä hyvinvoinnin ja kasvun tekijöitä.

Kun valtakunnantasolla valmistellaan yhteiskunta- ja koulutustakuuta, on myös Helsingin sitouduttava siihen, että opetustoimessa on riittävät voimavarat. Koulutustakuun ja syrjäytymisen ehkäisyn perusta on siinä, että jokainen lapsi saa laadukasta perusopetusta ja kokee oppimisen ilon. Olennaista on, että opettajalla on riittävästi aikaa jokaiselle oppilaalle. Siksi niin valtakunnantasolla kuin Helsingissä on suunnattu lisävoimavaroja ylisuurten ryhmäkokojen kitkemiseksi. Pienessä opetusryhmässä on helpompi puuttua kiusaamiseen sekä olla läsnä lasten arjessa. Myös kodin ja koulun yhteistyö edellyttää opettajan aikaa. Monet asiat, kuten kieli - ja kulttuurikirjo lisäävät osaltansa haasteita opettajien ajankäytölle.

Välttämätöntä oli myös kuopata Helsingin opetusviraston aie keskeyttää määräaikaisten opettajien työsuhde kesäksi. Säästötoimenpiteeksi kaavailtu esitys olisi tarkoittanut sitä, että osalta opettajista olisi jäänyt saamatta ainakin yhden kuukauden palkka. Olen sitä mieltä, että kaikki opettajamme ovat palkkansa ansainneet.

Ylisuuret säästöt koulutuksesta voivat tulla monella tavalla kalliiksi. Useat selvitykset osoittavat, että opettajien kiinnostus ja tosiasiallinen siirtyminen muihin ammatteihin on kiihtynyt 2000-luvulla. Pääkaupunkiseudulla lähes joka kolmas opettaja jättää koulutyön muutaman vuoden kuluttua valmistumisestaan. Jotta meillä riittää osaavia ja motivoituneita opettajia tulevaisuudessakin, on opettajan työn pysyttävä houkuttelevana, vetovoimaisena ja mielekkäänä.

Opettajien sitoutuminen työhönsä on opetuksen laadun kannalta ensiarvoisen tärkeää. Helsingissä, jossa asumis- ja elinkustannukset ovat muutenkin korkealla, leikkaus opettajien palkoista voisi pahimmillaan tarkoittaa satojen pätevien opettajien hakeutumista muualle töihin. On tärkeää, että Helsingin kaupunki on jatkossakin houkutteleva ja reilu opetusalan työnantaja.

Siivousapu lapsiperheissä on esimerkki palvelusta, jonka ostaminen lisää monin tavoin perheen yhteistä aikaa sekä parantaa työn ja perheen yhteensovittamista. Siivouspalvelut on yhtälailla monen kiireisen ihmisen arjen pelastus. Varsinkin korkeiden asumis- ja elämiskustannusten kanssa kamppaileville helsinkiläisille on kotitalousvähennys valtiovallan puolesta kohtuullinen sekä tarpeellinen kannustin.

Kotitalousvähennys onkin ollut onnistunut täsmätoimi edistämään ihmisten hyvää arkea, työllisyyttä, palvelualojen kehittymistä sekä harmaan talouden kitkemistä. Kotona on paljon tekemätöntä työtä, jonka ulkopuolisilla teettämiseen kannustaminen on fiksu tapa tukea perheiden hyvinvointia sekä ihmisten työssä jaksamista. Tiukkojen poliittisten vääntöjen ansiosta olemme 2000-luvun aikana onnistuneet kehittämään verovähennystä, kunnes hallitus päätyi leikkaamaan sitä tämän vuoden alusta osana talouden tasapainottamista.

Nykymuotoinen kotitalousvähennysjärjestelmä on ollut käytössä Suomessa yli kymmenen vuotta. Koko olemassaoloajan se on ollut kiistanalainen. Vähennyksestä on puhuttu vähättelevästi ”piikavähennyksenä” ja vähennyksen lakkauttajia on jatkuvasti vaanimassa sopivaa tilannetta. Osa poliitikoista vastustaa vähennystä vahvasti jo sen takia, että kaikilla ihmisillä ei ole mahdollista sitä käyttää ja että se on siksi kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville epäoikeudenmukainen. On totta, että perheet ja elämäntilanteet ovat erilaisia. Tosiasia kuitenkin on, että lopulta kaikki hyötyvät vähennyksen luomista uusista työpaikoista ja niiden tuomista verotuloista. Pidän järkevänä, että hallituksen elokuisessa budjettiriihessä kotitalousvähennys arvioitaisiin uudelleen, niin vähennyksen taso kuin sen kohdentaminenkin.

Kotitalousvähennyksen heikentäminen aiheuttaa monia epätoivottavia seurauksia. Erityisesti kotitalous- ja hoivapalveluja tuottavilla toimialoilla yritystoiminnan edellytykset heikentyvät. Leikkauksesta johtuvaan palveluiden käytön ja siten työpaikkojen vähentymiseen ei ole varaa. Päinvastoin erityisesti hoiva- ja hoitoalan yrittäjyyttä sekä naisyrittäjyyttä pitää nykyistä enemmän vauhdittaa. Kannustin valtiovarainministeri Urpilaista tuomaan kotitalousvähennyksen kohentamista koskevat esitykset elokuun ensi vuoden talousarvioehdotusta käsittelevään budjettiriiheen. Nyt on viisasta kääntää joka kivi yrittäjyyden vauhdittamiseksi.

Olen ehdottanut, että kotitalousvähennystä voisi laajentaa koskemaan myös kuntoutuspalveluja, kuten lääkinnällistä kuntoutusta, jota tuottavat toimiluvalla toimivat fysioterapia- ja toimintaterapiayritykset, sekä ammatinharjoittajayrittäjät. Tällä laajennuksella olisi monia säästövaikutuksia inhimillisen elämänlaadun edistämisen lisäksi. Ikääntyneiden ja huonokuntoisten kotona selviytymisen tukemisella voidaan siirtää laitoshoitoa. Kotitalousvähennyksen voisivat tehdä myös ikääntyneen aikuiset lapset, jos nämä ostavat kuntoutuskäyntejä vanhemmilleen.

Vanhuus ei ole sairaus, mutta ikääntymiseen liittyy fyysisen kunnon heikkenemistä. Mitä iäkkäämpi ihminen, sitä todennäköisemmin tarvitsee hän tukea ja ohjausta liikuntaansa ja toimintakykynsä ylläpitämiseen. Ikäihmiset käyvät usein terveyskeskuslääkärillä vain hakemassa lähetettä fysioterapiaan. Kotitalousvähennys ei edellytä sairautta eikä lääkärissä käyntiä, joten terveyskeskuskäyntien väheneminen pienentää kuntien terveydenhuollon kustannuksia. Mikä tärkeintä, kotitalousvähennys kannustaisi ennaltaehkäisevään kuntoutukseen, joka on aina tuloksellisinta. On viisasta luoda lisäkannusteita ja mahdollisuuksia huolehtia jaksamisesta ja fyysisestä kunnosta niin, että kotona voisi asua ja toimintakyky säilyisi mahdollisimman pitkään.

Blogi Verkkouutisissa

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) aloittama vanhuspalvelulakivenkoilu on lopetettava. Lain valmistelu on palautettava viivytyksettä hallitusohjelmassa luvatuille urille. Ministerin sinkoilu kannoissaan on johtanut siihen, että lakiesityksestä puuttuu koko uudistuksen ”juju” eli kirjaus iäkkäiden ihmisten oikeudesta laadukkaaseen ja tarpeenmukaiseen hoivaan sekä palveluihin.

Lieneekö keskustelun melskeessä ja vaalikuumeen noustessa ministeriltä unohtunut, että vanhuspalvelulaki tarvitaan nimenomaan siksi, että nykyisin 75 vuotta täyttänyt on lakisääteisesti oikeutettu palvelutarpeiden arviointiin, mutta ei itse palveluihin. Näin ollen ikäihmiset ovat eri puolella Suomea hyvin eriarvoisessa asemassa. Myös vanhuspalvelulakiluonnoksen kohderyhmää on laajennettava, jotta palveluita voidaan kehittää ennaltaehkäisevästi ja laitosvaltaisuutta purkaen. Se on inhimillistä ja taloudellista.

Me kokoomuslaiset hallitusneuvottelijat teimme viime vuonna Säätytalolla kovasti työtä, että lisärahaa osoitettaisiin myös ihmisten hyvän arjen kannalta välttämättömien peruspalveluiden kehittämiseen. Vanhuspalvelulaki kirjattiin hallitusohjelmaan kokoomuksen aloitteesta. Myös sen valmistelu aloitettiin jo viime vaalikaudella kokoomuslaisen ministeri Paula Risikon toimesta. Ei siis ole yhtä kysymystä etteikö meidän kokoomuslaisten toimesta huolehdita, että laki todella valmistuu ja että se saa tarvittavat voimavarat.

Myös pääministeri Katainen teroitti aamun TV:n puheenvuorossaan, että valmisteluun on saatava ryhtiä. Vastaavan ministerin on nyt vain urakoitava lain valmistelussa niin, että hallitus voi päättää vanhuspalvelulain voimavaroista jo budjettiriihessä. On ikävä tosiasia, että peruspalveluministerin oma soutaminen ja huopaaminen kannoissaan henkilöstömitoituksista on vaarassa jarruttaa koko hallitukselle tärkeän asian eteenpäinviemistä.

On välttämätöntä, että eduskunta saa vanhuspalvelulain mahdollisimman pian käsiteltäväkseen, jotta laki ehtii ohjaamaan meneillään olevaa kunta- ja palvelurakenneuudistusta. Kunnissa ollaan todella kovilla, kun palvelurakenneuudistusta pitäisi viedä eteenpäin, mutta kenelläkään ei ole vielä tietoa vanhuspalvelulain tai terveydenhuollon uudistuksen tarkasta sisällöstä. Ihmisten arjen palveluiden kannalta on ihan välttämätöntä laittaa lisää vauhtia sosiaali- ja terveysministeriön valmistelukoneistoon.

Vastaavan ministerin on myös huolehdittava, että ministeriö tuottaa vihdoin uskottavat ja vedenpitävät laskelmat lakiesityksen kustannuksista niin valtiolle kuin kunnille. On ollut hämmentävää, että peruspalveluministeri on esitellyt julkisuudessa lukuja ilman tietoa siitä, mikä lain sisältö kokonaisuudessaan tulee olemaan. Vanhuspalvelulaista tulee varmasti hyvä, kunhan nyt työ tehdään rivakasti ja kunnolla loppuun.

On kiitettävää vastuullisuutta oppositiolta, kun sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Juha Rehula (kesk.) totesi, että henkilöstömitoitus on oltava hoidon tarpeen mukaan ja on iso miina vannoa mitoituksen ratkaisevan kaiken. Lain keskeinen tavoite on vahvistaa ikäihmisten itsemäärämisoikeutta. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset saisivat palveluita, joita he tarvitsevat.

Peruspalveluministerin on nyt kuultava herkemmällä korvalla hoitoalan ammattilaisia. Tehy on aivan oikein todennut, että hoitoa tarvitsevien kunto ja avuntarve on huomioitava. Hoivahenkilökunnan lisäksi vanhustenhuollossa tarvitaan mm. fysio- ja toimintaterapeutteja sekä sosiaaliohjaajia. On päivänselvää, että ihmiset tekevät palveluiden laadun, mutta on älyllisesti epärehellistä uskotella, että pelkkä hoitohenkilökunnan mekaaninen laskeminen yksin turvaisi ikäihmisten palveluiden laadun.

Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja
Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja
Terveydenhuollon maisteri