Siirry sisältöön

Kokoomukselta lakialoite kulttuuriedun laajentamisesta

Tiedote 19.3.2021
Julkaisuvapaa heti


Kokoomuksen kansanedustajat jättävät lakialoitteen tuloverolain 69 §:n muuttamisesta. Käytännössä työnantajan tarjoamaa kulttuurietua ei voi käyttää etänä järjestettävään kulttuuritapahtumaan. Voimassaolevan lain mukaan kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan fyysistä käyntiä museossa, teatterissa, oopperassa, elokuvateatterissa, konsertissa, taidenäyttelyssä tai muussa vastaavassa eri taiteenaloihin liittyvässä tapahtumassa tai tilaisuudessa.

”Tämä yksinkertainen lainmuutos tukisi erityisissä haasteissa painivaa kulttuurialaa. Tällä hetkellä työantajan tarjoamaa kulttuurietua jää käyttämättä, kun museot ovat kiinni ja konsertit peruttu. Muutos ei myöskään aiheuta kustannuksia yhteiskunnalle”, aloitteen ensimmäisenä allekirjoittanut kansanedustaja Ville Kaunisto toteaa.

Hallituksen rajoitustoimenpiteet käytännössä ovat estäneet erilaisten kulttuurin tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämisen.

”Lakialoitteella mahdollistetaan työnantajan tarjoaman kulttuuriedun hyödyntäminen myös etänä järjestettävään kulttuuritapahtumaan. Koronatilanteen pitkittyessä ja rajoitusten voimassaolon jatkuessa tämä parantaisi alan toimintaedellytyksiä ja työntekijöiden mahdollisuuksia käyttää omaa etuuttaan esimerkiksi etäkonsertteihin tai etämuseokäynteihin. Lainmuutos on edellytys käytännön muutokselle”, toteaa eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa.

Kokoomusedustajien mukaan muutos edesauttaisi alan toimijoiden mahdollisuuksia järjestää erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia etänä. Lisäksi muutos tarjoaisi työntekijöille mahdollisuuden käyttää työnantajan tarjoamia henkilökuntaetuja, jotka ovat jääneet koronarajoitusten takia käyttämättä.

”On tärkeää muistaa, että monet alan toimijat ovat yrittäjiä ja työllistävät itsensä lisäksi usein myös muita ihmisiä. Tällä muutoksella heille annetaan mahdollisuus tehdä työtään”, toteaa Kaunisto.

”Toivon, että kansanedustajat yli puoluerajojen allekirjoittavat lakialoitteemme, jotta kulttuurialan ahdinkoon voidaan saada ratkaisuja. Tämä olisi konkreettinen teko, jolla pyritään varmistamaan, että kulttuuri ei kuole koronaan”, Sarkomaa päättää.K

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa, p. 050 511 3033

Ville Kaunisto, p. 040 530 9153