Siirry sisältöön

Elokuun eduskuntaterveiset

Arvoisa vastaanottaja,

Työ kaupunginvaltuustossa ja kaupunginhallituksessa alkoi heti elokuun ensimmäisinä päivinä. Oli ilo palata valtuustotyöhön useamman valtuustokauden kestäneen tauon jälkeen. Helsinki on isojen kysymysten äärellä ja halusin olla tekemässä työtä helsinkiläisten parhaaksi myös valtuutettuna ja kaupunginhallituksen jäsenenä. Valmistelemme parhaillaan Helsingille uutta kaupunkistrategiaa, jossa linjataan kotikaupunkimme suuntaa seuraavalle neljälle vuodelle. Kokoomuksella on monia tärkeitä ydinkohtia strategiassa: järkevä rahankäyttö, toimivat palvelut ja laadukas koulutus. Helsinkiläisten on saatava vastinetta verorahoilleen ja peruspalvelut on laitettava toimimaan. Helsingin palveluiden ja toiminnan rahoitus edellyttää korkeaa työllisyysastetta, siksi yrittäjyyden ja työnteon vauhdittaminen on ensiarvoisen tärkeä teema. Samoin liikenteen sujuvoittaminen ja lähiluonnon vaaliminen ovat strategiassa keskeisiä asioita. Vasemmistovihreän hallituksen Helsingille haitalliset toimet vaikeuttavat Helsingin ponnisteluja nousta koronaepidemian aiheuttamista vaikeuksista. Helsinkiläisten ministereiden herättely hallituksen politikan aiheuttamiin suuriin ongelmiin on tämän syksyn keskeinen tehtävä. Ilman reilua kaupunkipolitikkaa ei Suomi pärjää tulevaisuudessa.


Kokoomuksen puolue- ja ryhmänjohdon kesäkokouksessa Seinäjoella mainioiden edustajakollegoiden Janne Sankelon, Anna-Kaisa Ikosen, Petteri Orpon, Heikki Auton, Antti Häkkäsen ja Kai Mykkäsen kanssa.

Elokuun terveisissä:

  • Kokoomuksen eduskuntaryhmän ja puoluejohdon kesäkokous
  • Hallituksen kaupunkivastaisuus tekee rumaa jälkeä
  • Afganistanin hädässä olevia on autettava
  • Koronapassin kanssa viivyttely on sydämetöntä
  • Apteekit mukaan pikatestaukseen
  • Hallituksen lupaukset  Itämeren pelastamisesta lunastettava 
  • Lasten harrastukset turvattava
  • Hoitajapulaan tarvitaan hallitukselta toimia
  • Tehdään suojateistä yhdessä nimensä veroisia ja koulutiestä turvallinen
  • Senioreiden superkotitalousvähennystä pilotoitava

Vierailulla Kempower Oy:lla Lahdessa edustajakollega Pihla Keto-Huovisen kanssa osana eduskuntaryhmämme kesäkokousta. Yritys valmistaa maailmalle sähköautojen pikalatauslaitteita, joita kävimme kovassa sateessa ulkona testaamassa. Kuva olisi pitänyt ottaa ennen sitä 😊.

Kokoomuksen puoluejohdon ja eduskuntaryhmän kesäkokous

Pidimme perinteiset puoluejohdon ja eduskuntaryhmän kesäkokoukset Seinäjoella sekä Tampereella ja Lahdessa. Oli mukavaa kokoustaa kesätauon jälkeen edustajakollegoiden kanssa sekä vierailla paikallisten yritysten luona. 
Kokoomuksen eduskuntaryhmä ei hyväksy ihmisten sysäämistä työttömyyteen eikä hyvinvointiyhteiskunnan vaarantamisesta. Esitimme puolue- ja ryhmänjohdon kesäkokouksessamme Seinäjoella 15 kohdan toimenpidelistan työllisyyden vauhdittamiseksi: https://www.kokoomus.fi/tyovoima-liikkeelle-kokoomuksen-15-keinoa-tyovoimapulan-helpottamiseksi/
Hallituksen on budjettiriihessä vihdoin tehtävä toimia. Yritykset tarvitsevat työvoimaa, ihmiset työtä ja hyvinvointiyhteiskunta verotuloja.

Hallituksen kaupunkivastaisuus tekee rumaa jälkeä

Vasemmistovihreä hallitus kääntää taas kerran rumasti selkänsä Helsingille. Lupaus täysimääräisistä koronakorvauksista rikotaan räikeästi lausunnolla olevassa hallituksen esityksessä koronakorvausasetuksesta. Helsingille esitys merkitsisi jopa 70–80 miljoonan euron menetystäKalsea kaupunkivastaisuusvaarantaa kaupunkimme peruspalvelut jaon kestämätöntä maamme talouden veturina toimivan pääkaupungin elinvoimalle ja hoitoon pääsyä jonottaville ihmisille.
Lue lisää: https://www.sarisarkomaa.fi/?p=10543

Afganistanin hädässä olevia on autettava

Eduskunta kutsuttiin koolle Afganistanin kriisin kärjistyttyä. Päätimme yksimielisesti hyväksyä suomalaisen suojajoukon lähettämisen Kabulin lentokentällä turvaamaan evakuointia. Afganistanin hädässä olevia ihmisiä pitää auttaa. Toimia tarvitaan valtavasti kriisin lieventämiseen ja jo ihmisten auttamiseen paikan päällä. Humanitäärisen avun tarve on valtava. Suuri huoli on tyttöjen ja naisten tulevaisuudesta, hengestä ja koskemattomuudesta.


Vieraana Alfa TV:n kesätauolta palanneessa mainiossa Sanna Ukkola Livessa. Keskustelimme koronan neljännestä aallosta sekä myöhässä olevan koronapassin ja vaarallisesti laahaavien rokotusten vauhdittamisesta. Kiitos hyvästä keskustelusta Petri Honkonen (KESK) ja Fatim Diarra (VIHR) ja Päivi Räsänen (KD) sekä Sanna Ukkola. 
Katso koko keskustelu: https://www.permanto.fi/fi/web/alfatv/player/vod?assetId=115922719

Koronapassin viivyttely on sydämetöntä

Hallituksella ei ole varaa jättää käyttämättä
keinoja, jotka mahdollistavat maamme auki pitämistä terveysturvallisesti. Viivyttelyä koronapassin kanssa on mahdoton ymmärtää. Koronapassi on otettava keinovalikkoon viipymättä neljännen aallon velloessa maahamme. On epäinhimillistä, jos hallitus valitsee yhteiskunnan avaamisen sijaan taas vain lisärajoitukset kaikille. Tämä on sydämetöntä pian puolitoista vuotta eristyksissä olleille ikäihmisille, tapahtuma- ja kulttuurialalle ja yrityksille. Olen tehnyt sitkeästi työtä koronapassiin käyttöönottamiseksi.

Apteekit mukaan pikatestaukseen 

Kokoomus haluaa avata Suomea terveysturvallisesti ja siihen tarvitaan lisää testikapasiteettia. Pikatestaus apteekeissa on mahdollisuus sujuvoittaa testiin pääsyä ja pitää testaushinnat kurissa. Ehdotamme, että hallitus pikaisesti selvittäisi millä ehdoin tämä saataisiin Suomessakin käyntiin. Tämä on tärkeää maamme terveysturvallisen avaamisen mahdollistamiseksi, koronapassin vauhdittamiseksi ja tapahtuma-alan, harrastusten, urheilun ja yritysten terveysturvallisen toiminnan takaamiseksi.
Lue lisää: https://www.sarisarkomaa.fi/?p=10531


Maikkarin uutisaamussa Ivan Puopolon ja kansanedustaja Matias Mäkysen (SDP) kanssa. Esitin huolen kasvavista tartuntamääristä ja virusvarianteista koulujen alkaessa.
Katso koko keskustelu: https://bit.ly/3ltTX8g

Lasten harrastukset turvattava

Pääministeri on tiukasti linjannut, että lasten ja nuorten harrastustoimintaa tulisi rajoittaa vasta viimesijaisena toimenpiteenä. Ministerit muistuttelevat kilvan hallituksen julistamasta lapset ensin -periaatteesta. Sen sijaan hallituksen toimia muutosten aikaansaamiseksi ei näytä vielä olevan. On pakko kysyä, miksi maan hallitus lykkää toimiaan eikä muuta hybridistrategiaansa, jos asioita halutaan ja on luvattu tehdä toisin? Lasten ja nuorten harrastusten terveysturvallisen jatkumiseen, luovien alojen ja yritysten reiluun kohtelun toteutumiseksi on tehtävä päätöksiä. Rokotuksia on vahditettava ja rokotepassi on saatava käyttöön.

Hallituksen lupaukset Itämeren pelastamisesta lunastettava 

Hallitukselta on budjettiriihessä tehtävä päätöksiä vaikuttavien vesiensuojelutoimenpiteiden sisällyttämisestä  EU:n uuden tukikauden kansalliseen maaseutuohjelmaan. Maaseutuohjelmaan tulee sisällyttää fosforikuormitusta välittömästi vähentävä peltojen kipsikäsittelyn tuki sekä lantafosforin vastaanottotuki.
Katso video ja lue lisää: https://www.facebook.com/sari.sarkomaa/videos/217568123655720
https://www.sarisarkomaa.fi/?p=10479
https://www.sarisarkomaa.fi/?p=10483

Hoitajapulaan tarvitaan hallitukselta toimia

Piinaava pula ammattitaitoisista hoitajista on terveydenhuollon toimintakykyä merkittävimmin uhkaava tekijä. Toimia tarvitaan joka taholla. Suomessa sairaanhoitajat ovat kouluttautumismahdollisuuksien ja urapolulla etenemisen osalta eriarvoisessa asemassa. Koulutustarjonta vaihtelee eikä se vastaa työelämän eikä sairaanhoitomme osaamisen kehittämistä riittävästi. Ehdotan, Sairaanhoitajaliiton ja usean järjestön vaateen mukaisesti, että hallitus päättää budjettiriihessä valtakunnallisesti kattavan erikoistumiskoulutuksen käynnistämisestä ja siihen liittyvästä valtion tuesta. 
Lue lisää: https://www.verkkouutiset.fi/hoitajapulaan-eivat-enaa.../...

Tehdään suojateistä yhdessä nimensä veroisia ja koulutiestä turvallinen

Koulujen alkaessa ja tuhansien koululaisten palatessa koulutielle on meidän aikuisten terävöitettävä liikennekäyttäytymistämme. Aikuisten suojatiekäyttäytyminen ja nopeuden madaltaminen ovat turvallisen koulutien mahdollistamisessa A ja O. Syytä on myös teroittaa yhtä lailla sähköpotkulautailijoiden roolia liikenneturvallisuuden ylläpitäjänä ja toimia on tehtävä ripeästi holtittoman sähköpotkulautojen käytön kitkemiseksi. Asennemuutosta tarvitaan liikenteessä ja varsinkin suojateillä, jotta ne olisivat nimensä veroisia.
Lue lisää: https://www.sarisarkomaa.fi/?p=10528

Senioreiden superkotitalousvähennystä pilotoitava 

Esitän senioreiden superkotitalousvähennyksen pilotointia osana alkavaa kotitalousvähennystä. Hallitus on jo linjannut kaksivuotisesta kokeilusta, jossa kotitaloustyön ja hoiva- sekä hoitotyön kotitalousvähennyksen enimmäismääriä korotetaan. Kokeilun yhteydessä voitaisiin kotitalousvähennystä kokonaisuudessaan myöntää korotettuna yli 75-vuotiaille ja poistaa vähennyksestä omavastuu. Suomessa on aivan välttämätöntä tehdä toimia, jotta ikääntyneet voivat asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.

Lue lisää: https://www.sarisarkomaa.fi/?p=10554

Koronan takia eduskunnassa ei edelleenkään sallita vierailijoita. Talon ulkopuolisten kanssa palaverit tapahtuvat pääsääntöisesti Teamsilla. Yhteydenpito on kansanedustajan työssäni tärkeää ja siihen varmasti löytyy aina tilanteelle sopiva tapa.

Ajatukset ja ideat liittyen syksyn politiikkaan ja tietenkin kotikaupunkini Helsingin sekä koko Suomen kehittämiseen ovat aina tärkeitä ja tervetulleita.

Pidetään yhteyttä.

Sari Sarkomaa