Tiedote 6.10.2021
Julkaisuvapaa heti
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaan mielestä hallituksen puheet ja teot terapiatakuun edistämisessä ovat räikeässä ristiriidassa. Sarkomaan mukaan hallituspuolueiden edustajat pitävät mielenterveyden tärkeyttä esillä juhlapuheissa, mutta teot terapiatakuun toteuttamiseksi puuttuvat.
”Tänään on kulunut 716 päivää siitä, kun eduskunnalle luovutettiin kansalaisaloite terapiatakuusta, jota kaikki puolueet kannattivat. Siitä huolimatta hallituspuolueet ovat jarruttaneet kansalaisaloitteen käsittelyä eduskunnassa jo lähes kaksi vuotta. Lisäksi lupauksista huolimatta hallitus ei ole tuonut terapiatakuusta esitystä eduskuntaan. Nyt on vihdoin aika antaa eduskunnan käsitellä aloite sekä ennen kaikkea tehdä lupauksista ja terapiatakuusta yhdessä totta”, Sarkomaa sanoo.
Sarkomaan mielestä terapiatakuu on yksi niistä toimenpiteistä, joilla hallitus voisi tavoitella lupaamaansa 75 prosentin työllisyysastetta vuoteen 2023 mennessä. Mielenterveyden ongelmat ovat Suomessa suurin syy sairauspoissaoloihin, työkyvyttömyyteen ja syrjäytymiseen.
”Puutteet mielenterveyden peruspalveluissa syrjäyttävät nuoria koulutuspolulta sekä estävät ihmisiä tekemästä töitä ja toteuttamasta unelmiaan. Erityisen tärkeä on panostaa lapsiin ja nuoriin, sillä alle 30-vuotiaiden mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on kaksinkertaistunut 2000-luvulla”, Sarkomaa sanoo.
”Terapiatakuun toteuttaminen ei ole sama asia kuin hoitotakuuajan kiristäminen, vaikka niin moni antaa ymmärtää. Terapiatakuu tarkoittaa nopeamman hoitoon pääsyn lisäksi sitä, että koko Suomeen rakennettaisiin tehokas mielenterveyshoidon perustaso osaksi nykyisiä terveyskeskuksia. Näin hoitoa olisi saatavilla matalla kynnyksellä yhdenvertaisesti ja oikea-aikaisemmin”, Sarkomaa sanoo.
Kokoomus on esittänyt terapiatakuun toteuttamista vaihtoehtobudjeteissaan 2020 ja 2021.
Lisätietoja:
Sari Sarkomaa, puh. 050 511 3033