Siirry sisältöön

Tammikuun eduskuntaterveiset

Hyvää alkanutta uutta vuotta 2023.

Toivottavasti vuosi on vaihtunut hyvissä merkeissä. Eduskunnassa alkoi tällä viikolla loppukiri kohti eduskuntavaaleja, jotka järjestetään sunnuntaina 2.4.2023. Arkadianmäellä on paljon tehtävää ennen kuin eduskunta jää vaalitauolle.

Hallituksen holtiton talouspolitiikka uhkaa suomalaisille tärkeiden palveluiden tulevaisuutta. Pelkät velan korkomenot nousevat 2,4 miljardiin. Suurin maksutaakka kasautuu tulevien sukupolvien harteille.
 
Teemme välikysymyksen julkisen talouden velkaantumisesta. Näin ei voi jatkua. Lastemme piikkiin eläminen ja tulevien sukupolvien mahdollisuuksien ahnehtiminen on umpivastuutonta. Tämän päivän velka on huomisen veronkorotus. Hyvinvointiyhteiskuntamme on pelastettava, välikysymys on välttämätön.

On täysin vastuutonta jättää talouden tasapainottamistoimet tulevalle hallitukselle. Hallituksen tulisi valmistella valtiontalouden tasapainottamisen toimia pitkäjänteisesti yli vaalikausien. Vastuuton velkaantuminen ja yli varojen eläminen on lopetettava

Tammikuun terveisissä:

  • Tervetuloa mukaan tukemaan työni jatkoa helsinkiläisten kansanedustajana 
  • Tervetuloa tapaamaan Helsinki-kierrokselle
  • Nato-lain käsittely on hoidettava ripeästi
  • Lasten epäinhimilliset sydänleikkausjonot purettava heikentämättä Uudenmaan riskisynnyttäjien palveluja
  • Kriisiytynyt vanhusten- ja terveydenhuolto ei voi odottaa ratkaisuja vaalien yli
  • Helsinkiä piinaavaan työvoimapulaan ja varhaiskasvatuksen ongelmiin on rakennettava kestäviä ratkaisuja 

Tervetuloa mukaan tukemaan työni jatkoa helsinkiläisten kansanedustajana 

Olen ehdolla jatkamaan työtä helsinkiläisten kansanedustajana huhtikuun eduskuntavaaleissa. Suomi ja Helsinki tarvitsevat kaupunkilaisjärkeä.  
 
Vaalityössä keskityn ison mainostamisen sijaan ihmisten tapaamiseen, mutta mainostamistakin tarvitaan. Ohessa on kokoomuksen käyttöönottama lahjoituspalvelu, jonka kautta on helppo tukea kampanjaa.
Tue vaalikampanjaani>
 
Olet lämpimästi tervetullut mukaan vaalityöhön. Vaalit tehdään yhdessä. Kaikki apu ja tuki on arvokasta. Luvassa on mukavia tapahtumia ja jokaiselle sopivia tapoja olla mukana. Jos haluat mukaan, laitathan viestiä 
sari.sarkomaa@eduskunta.fi tai soita 050 511 3033
 
Ajattelen, että parasta vaalityötä on hyvin tehty työ kansanedustajana.
 
Arvostan suuresti tukeasi.

Tervetuloa tapaamaan Helsinki-kierrokselle

Facebook-liveen torstaina12.1. klo 17.15 https://fb.me/e/8GNSEmqVs

Kokoomuksen talviliikuntapäivään lauantaina 14.1.:
- klo 11–12 Kaivopuiston pulkkamäkeen
- klo  12–13 Töölönlahden lenkkireitille 

Keskustakirjasto Oodiin, 2.krs, tapahtumatila Kuutioon tiistaina 17.1. klo 17.30, keskustelemaan siitä, mistä tulevissa vaaleissa pitäisi puhua

Educa-messuille lauantaina 28.1.2023 Messukeskukseen (Messuaukio 1). Olen mukana:
- klo 10.45-11.45 TAHTO-lavalla OAJ:n varhaiskasvatuspaneelissa: Mikä muuttuu lapsen kasvun ja oppimisen tuessa
- klo 12-13 Eduskunnan messupaikalla 6k58
- klo 13-14 Messukeskuksen Wino Corner -ravintolassa OAJ Pääkaupunkiseudun opettajien kanssa

Kokoomuksen vaaliristeilylle 28.-29.1.
- Ohjelma ja ilmoittautuminen risteilylle: https://www.kokoomus.fi/risteily/

Nato-lain käsittely on hoidettava ripeästi

Ettei koskaan tulisi sotaa, siksi siihen on parhaalla mahdollisella tavalla varauduttava. Teen, ja koko eduskuntaryhmämme tekee töitä joka saralla, että Nato-jäsenyytemme toteutuisi ripeässä tahdissa. Kuulemme lakiesityksestä valtiovarainvaliokunnassa ensi viikolla asiantuntijoita valtion talouden näkökulmasta.

Suomen Nato-jäsenyys on vielä ratifioimatta Unkarilta sekä Turkilta. Olennaista on, että eduskunta käsittelee lain niin, että voimme Suomessa saattaa jäsenyyden maaliin mahdollisimman nopeasti ratifiointien jälkeen.

Lasten epäinhimilliset sydänleikkausjonot purettava heikentämättä Uudenmaan riskisynnyttäjien palveluja

Vakavasti sairaita lapsia ei saa jättää jonoon. Maassamme on 50 lasta odottanut sydänleikkausta yli lakisääteisen hoitotakuun ajan. Jonotus aiheuttaa suuren epävarmuuden lapsen terveydestä ja tulevaisuudesta. Tilanne kuormittaa myös Uuden lastensairaalan erittäin vaativaa työtä tekevää henkilöstöä.

Olen jättänyt lasten tehohoidon korjaustoimien vauhdittamiseksi hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa edellytän vastausta siihen, mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy lasten kriittisen tehohoidon tilanteen ratkaisemiseksi.

Ensimmäiseksi on korjattava hallituksen aluehallintouudistuksen torso rahoitusmalli, joka kurittaa kovalla kädellä HUS:in ja Helsingin sote-palveluiden rahoitusta murentaen mahdollisuuksia järjestää korkeatasoista hoitoa.

Ohessa aiheesta blogini: https://bit.ly/3jWkMTT

Kriisiytynyt vanhusten- ja terveydenhuolto ei voi odottaa ratkaisuja vaalien yli

Yhä useampi, yhä heikommassa kunnossa oleva, usein yksinasuva moni- ja muistisairas ihminen jää ilman välttämätöntä huolenpitoa. Tilanne on epäinhimillinen. Vaikka hallituksen ja koko eduskunnan työ on loppumetreillä, pitäisi hallituksen silti tuoda ratkaisuja kriisiytyvään vanhusten- ja terveydenhuollon tilanteeseen.

Vanhuspalvelukriisi heijastuu myös terveydenhuoltoon päivystysten ruuhkautumisena. Kun apua tarvitsevilla vanhuksilla ei ole paikkaa, minne mennä, on syntynyt päivystysruuhkia. Sairaanhoitopiireistä kerrotaan jatkuvasti potilasturvallisuuden vaarantumisista. Koko sosiaali- ja terveydenhuolto on vakavan kriisin partaalla. 

Teen sitkeästi esityksiä tilanteen ratkaisemiseksi. Kirittääksemme hallitusta toimimaan teimme jo syksyllä johdollani välikysymyksen vanhusten- ja terveydenhuollon palveluiden kriisiytymisestä. Välikysymyksen ensimmäisen allekirjoittajan puheeni on luettavissa täällä: https://www.sarisarkomaa.fi/?p=11792

Helsinkiä piinaavaan työvoimapulaan ja varhaiskasvatuksen ongelmiin on rakennettava ratkaisuja 

Helsinkiä piinaava pula osaavasta henkilöstöstä tuntuu karulla tavalla kaupungin palveluissa, ja etenkin varhaiskasvatuksessa ja pienten koululaisten iltapäiväkerhoissa. Moni päiväkoti toimii hyvin ja turvallisesti, mutta samalla yhä useammassa päiväkodissa tilanne on hyvin vaikea. Vajaalla ja usein vaihtuvalla henkilöstöllä toimiminen ei voi olla näkymättä palveluiden laadussa. Helsingin on kirittävä toimia, joilla tilanne ratkaistaan.

Paljon on tehty alan  pito- ja vetovoiman lisäämiseksi sekä osaavan henkilöstön saamiseksi, mutta enemmän on vielä tehtävää. Myös eduskunnan on tehtävä osuutensa. Iloitsen siitä, että saimme valtiovarainvaliokunnassa läpi lausuman, joka edellyttää, että uusista varhaiskasvatuksen opettajien aloituspaikoista merkittävä määrä on suunnattava Helsingin yliopistoon.

Oli välttämätöntä, että varasimme tämän vuoden Helsingin kaupungin budjettiin henkilöstön palkankorotuksiin yhteensä 7 miljoonaa euroa. Palkkaohjelman tavoite on lisätä kaupungin veto- ja pitovoimaa työnantajana. Nostimme kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla määrärahoja 600 eurolla lasta tai nuorta kohti. Haluamme tukea oppimista ja hyvinvointia siten, että jokainen päiväkoti on hyvä päiväkoti, jokainen koulu on hyvä koulu.