Siirry sisältöön

Absurdi valotaidefestivaali Lux Helsingin sisältövaroitus

Julkaistu Uuden Suomen blogissani 12.1.2023

Valotaidefestivaali Lux Helsingin ja Helsingin tapahtumasäätiön toimet Katariina Sourin teoksia kohtaan ovat olleet osin hämmästyttäviä. Puhumattakaan millaiseen kohtelun kohteeksi Souri asian myllerryksessä joutui.

Tapahtunut on sen verran poikkeuksellista, että Lux Helsinki -tapahtuman järjestelyistä vastaavan Tapahtumasäätiön hallituksen on syytä olla hereillä. On perusteltua käydä läpi toimet sekä arvioida, missä meni vikaan.

Sourin Tapahtumasäätiön tilaaman teoskokonaisuuden yhdestä maalauksesta nousi somekohu, kun ainakin saamelaisvaikuttaja Petra Laiti syytti Souria stereotyyppisen kuvaston käytöstä ja kulttuurisesta omimisesta. Lopulta Tapahtumasäätiö tiedotti, ettei poista teosta mutta sen sijaan liittää sen yhteyteen sisältövaroituksen.

Olen asiassa pääosin julkisuudessa olevien tietojen varassa, mutta kuulin omin korvin varoituksen, joka kuulutettiin Senaatintorilla ennen Sourin teosten näyttöä. Pakko sanoa, että hämmästys oli valtava. Miksi ihmeessä sisältövaroitus piti tehdä? Mistä ylipäätään varoitettiin? Onko valittu toimintapa käytäntö Tapahtumasäätiön toiminnassa?

Millaisesta taideteoksesta Tapahtumasäätiön toimesta varoitetaan ja millä perusteilla varoitettavat teokset valitaan? Mihin sisältövaroitusten käyttö johtaa? Moni Senaatintorilla varoituksen kuullut asiaa minulta kysyi. Moni on huolissaan taiteen vapaudesta.

En osannut kyselijöille vastata kuin oman mielipiteeni, ettei taiteesta varoitukset voi kuulua helsinkiläisten verorahoilla rahoitettuun toimintaan, eivätkä ne tietenkään kuulu ylipäätään demokraattiseen avoimeen yhteiskuntaan, jossa vaalitaan ajattelun, taiteen ja tieteen vapautta. Asia kiinnostanee myös tapahtuman yhteistyökumppaneita.

Taide ja tiede ovat kautta aikojen herättäneet ihastusta ja vihastusta. Tällaiset reaktiot eivät saa kuitenkaan johtaa toimiin, jotka kahlitsevat ajattelun, tieteen tai taiteen vapautta.

Valotaidefestivaali Lux Helsinki oli mielestäni kokemuksena muutoin upea, suuret kiitokset kaikille tekijöille.

Lähetän kuukausittain ajankohtaiset kuulumiset eduskunnasta ja Helsingistä. Voit tilata eduskuntaterveiseni lähettämällä sähköpostia sari.sarkomaa(at)eduskunta.fi Ajatuksesi ja palaute ovat tärkeitä, pidetään yhteyttä.