Kaupunkilaisjärjen käyttöä on niin moni toivonut, kun olen helsinkiläisiä tavannut. Kiertäessäni taas eilen kuntavaalikampanjan tiimoilta kotikaupunkiani tapasin keväisessä säässä monia ulkoilevia helsinkiläisiä. Keskusteluissa esille nousi mm Humallahden kallioiden eteen merenlahden päälle suunnittelussa oleva betoninen rakennelma. Ainutlaatuiselle rantakallioalueelle valmistellaan rakentamista siksi, että pyöräilijät välttäisivät reitillä olevalla mäellä polkemisen. Betonisiltaa perustellaan myös sillä, että jyrkät mäet saattavat toimia esteenä sellaisille, jotka eivät vielä pyöräile.
Laitan toivoni siihen, että seuraavassa valtuustossa on riittävästi kaupunkilaisjärkeä pysäyttää tolkuton hanke. Tällä kaudella ei siihen löytynyt enemmistöä vaikka hankkeen torppaamiseksi tein urakalla työtä.
Pyöräilybaanojen rakentamiseen tarvitaan lisää kaupunkilaisjärkeä
Esitettyä luontoa pilaavaa, kallista ja täysin turhaa rakennelmaa ei tule toteuttaa. Pyörällä pääsee kyllä ajamaan myös mäkeä ylös ja alas. Järkevä ratkaisu on pitää pyöräilyreiti jo olemassa olevalla Paciuksenkadun pyörätiellä.
Humallahden kalliot ovat luonnonarvoiltaan ja maisemallisesti arvokkaita. Helsingissä ei ole enää montaa luonnontilassa säilynyttä kalliorantaa ja nykyisiä on suojeltava.
On tärkeää, että pyöräilyn edellytyksiä ja pyöräilyreittejä kehitetään. Pyöräily on monelle mukava liikkumis- ja liikuntamuoto. Helsinkiin ovat lämpimästi tervetulleita nykyistä yhtenäisemmät ja turvallisemmat pyöräilyreitit, mutta niitä ei pidä rakentaa piittaamatta vaikutuksista muihin liikkujiin, turvallisuuteen, asuinalueiden omaleimaisuuteen, luontoarvoihin tai verorahojen järkevään käyttöön. Sen sanoo jo kaupunkilaisjärkikin.