13.5.2012 Töölöläisen Munkkiniemi-liite
Jos olemme onnekkaita, elämme entistä pidempään. Kun ikäihmisiä on enemmän, on myös palveluja ja koko Suomea kehitettävä sen mukaisesti. Monia asioita säädetään lailla aina päivähoidosta yliopistoihin, mutta vanhustenhuollosta ei ole kokonaisvaltaista lakia. Vanhustenhuoltoa ohjataan laatukriteereillä, jotka eivät ole sitovia vaan suosituksia. Vanhustenhoidon laatu ja saatavuus vaihteleekin rajusti jopa asuinalueittain. Siksi me kokoomuslaiset hallitusneuvottelijat halusimme viime kevään Säätytalon neuvotteluissa kirjata hallituksen tavoitteeksi vanhuspalvelulain säätämisen.
Hartaasti odotettu ohjaustyöryhmän tekemä vanhuspalvelulakiesitys julkistettiin huhtikuussa. Esitys on parhaillaan lausuntokierroksella ja me valmistelemme siihen kokoomuksen muutosehdotuksia. Eduskunnan on tarkoitus saada lakiesitys käsiteltäväksi syksyllä. On tärkeää arvioida täyttääkö lakiluonnos hallitusohjelmakirjauksen siitä, että lailla turvataan iäkkäiden henkilöiden oikeus laadukkaaseen ja tarpeenmukaiseen hoivaan. Kyse on siis nimenomaan oikeudesta. Tärkeää on myös, että lakiesitys sopii erilaisilla alueilla asuvien tarpeisiin. Esimerkiksi meillä Helsingissä noin puolet ikäihmisistä asuu yksin.
Uudessa lakiesityksessä on useita ilahduttavia ja palveluiden laatua edistäviä asioita. Ehdotus vanhusneuvostojen lakisääteistämisestä on kannatettava. Näin vanhusneuvostot olisivat oikeasti vahvasti mukana niin palveluiden kuin suomalaisen yhteiskunnan kehittämisessä. Esitykseen sisältyy myös asetuksenantovaltuutus, jolla voidaan puuttua asioihin, mikäli palveluiden laatuongelmat eivät väisty uuden lain ja informaatio-ohjauksen avulla.
Vanhuspalvelulain tarkoituksena on taata ikäihmisille oikeus laadukkaisiin palveluihin, apuun ja tukeen. Uusi laki ei yksin turvaa ikäihmisten palveluiden laatua, mutta se on hyvä perusta toimivien vanhuspalveluiden varmistamiseksi. Uuden lain säätämisen lisäksi tarvitaan myös useita muita muutoksia.
Vierailin toissa viikolla Koskelan vanhustenkeskuksessa tutustumassa keskuksessa tehtävään hyvään työhön. Tapasin myös pitkäaikaishoidon päällikkö Seija Meripaasin sekä yli- ja osastonhoitajia, joiden kanssa pohdimme vanhuspalvelulakia ja Helsingin ikäihmisten palveluiden kehittämistä.
Yliopisto-opintojen alkuvaiheessa tein sairaanhoitajan sijaisuuksia ja vanhustenhuollon käytännön haasteet tulivat tutuiksi. Puheet hoidon puutteista ja laiminlyönneistä koskettavat myös hoivatyötä tekeviä kovasti. Ikäihmisten palvelut on saatava kuntoon. On tärkeää todeta, että valtaosin vanhusten hoiva on hyvää ja alalla on asiansa osaavia ammattilaisia. Olennaista on myös sanoa ääneen, että yksinäisyys ja yhteisöllisyyden puute ovat vähintään yhtä suuria ongelmia kuin palveluiden saavutettavuus. Paljon on sellaista, mitä julkinen sektori ei voi yksin korjata. Yksinäisyys on monesti käsin kosketeltavaa.
Hoitajana olen monta kertaa ollut lähes sanaton, kun ihminen odottaa ja kaipaa vuodesta toiseen lapsia ja lapsenlapsiaan. Kaikilla ei ole edes ketä odottaa. En tiedä kumpi on surullisempi tilanne. Se, että ketään ei ole vai se, että kukaan ei ehdi tulla. Läheisistä välittämisestä ja huolehtimisesta ei voi tehdä lakia, mutta siihen on tärkeä meitä kaikkia kannustaa.
Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja
Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja