Suomessa syntyy vuosittain noin 650 alkoholin vaurioittamaa lasta. Odottavilla äideillä kuudella prosentilla on arvioitu olevan päihderiippuvuus. Tämä tarkoittaa, että vuosittain 3600–6000 sikiön kehitys on vaarassa päihteiden takia. Pelkästään Helsingin Naistenklinikalla synnyttää viikoittain 1-2 päihdeäitiä.
Päihdeongelmaisten äitien erityishoito tuottaa mittavia inhimillisiä ja taloudellisia säästöjä. Äidin raskaudenaikaisen päihteidenkäytön aiheuttama sikiövaurio on pahimmillaan korjaamaton kehitysvamma, joka vaatii pysyvää ja kallista laitoshoitoa. Sikiön suojelu ja vauvan hyvinvointi ovat ensisijaista. Päihteetön vanhemmuus ja vauvaperheen arki ovat asioita, joita pitää tukea.
Eduskunta on jo kolmena peräkkäisenä vuonna pelastanut päihdeäitien palvelut. Eduskunta on kohdentanut lisärahaa Ensi- ja turvakotien liiton valtakunnalliseen päihdeongelmaisten äitien ja heidän perheidensä Pidä kiinni -hoitojärjestelmän turvaamiseen. Hoitomallin perusajatus on äitiyden ja vanhemmuuden vahvistaminen samanaikaisesti päihdekuntoutuksen kanssa. Siten mahdollisimman moni äiti ja isä saavuttaa päihteettömyyden ja selviytyy lapsensa ensisijaisena hoitajana. Hoitomalli on ainutlaatuinen, sillä se kohdistuu äidin ja vauvan suhteen vahvistamiseen jo odotusajasta lähtien. Tämä työmuoto on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla. Mallia on tultu ottamaan Yhdysvalloista asti.
Ensi vuonna päihdeäitien palvelut ovat taas vaarassa, koska sosiaali- ja terveysministeriö ei ole eduskunnan toiveesta huolimatta turvannut Pidä kiinni -hoitojärjestelmän rahoituksen jatkuvuutta. Ensi vuoden budjetissa ei ole tälläkään kertaa päihdeäitien palveluille suoraan menevää rahaa. Raha-automaattiyhdistys on osaltaan rahoittanut Pidä Kiinni- hoitojärjestelmää. RAY:n rahoitusta on asteittain vähennetty ja nyt se on kokonaan poistumassa. Rahoitus on tarkoitus siirtää kokonaan kuntien vastuulle.
Valtiovarainvaliokunnassa saamamme selvityksen mukaan päihdeäitien kuntoutustoimintaa ei pystytä jatkamaan ilman pysyvää perusrahoitusta. Tämän vuoksi eduskunta on johtamani kunta- ja terveysjaoston ehdotuksesta peräkkäisinä vuosina lisännyt päihdeäitien rahoituksen valtion budjettiin ja kehottanut ministeriötä huolehtimaan rahoituksen jatkuvuudesta. On kestämätöntä, että sama toistuu vuodesta toiseen. Tänäkin vuonna on eduskunnan taas pelastettava päihdeäitien palvelut.
Hallitusohjelman mukaan ns. erityisvastuualueille keskitetään vaativan hoidon kehittäminen ja järjestäminen. Tarkoitus on, että myös päihdeäitien hoidon järjestäminen siirrettäisiin ns. ERVA-alueiden vastuulle. Ennen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen toteutumista Pidä kiinni -hoitojärjestelmän lisärahoitukselle on selvät perusteet.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ripeä eteenpäinvieminen on välttämätöntä myös päihdepalveluiden turvaamisen kannalta. Monet palvelut ovat vaakalaudalla ellei uudistus etene. Silloin kärsivät eniten kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Olen kirittänyt peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonia (sd) pikaisesti tekemään hallitusohjelman mukaisen esityksen sote-uudistuksen päälinjoiksi. Ministerin on muistettava myös, että päihdeäitien palvelut on siirtymäaikana turvattava ja niiden rahoitus on saatava kestävälle pohjalle. On myös hyvä muistaa hallitusohjelmaan kirjattu lupaus hyödyntää järjestöjen tuottamia hoito- ja kuntoutuspalveluja.
Pidä kiinni -hoitojärjestelmää tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän siksi, että päihteiden - niin alkoholin kuin huumeidenkin - käyttö on lisääntynyt nuorten naisten keskuudessa. Arviolta kolmasosa huumeiden käyttäjistä on naisia. Pidä kiinni –järjestelmän toiminta on ollut tuloksellista, sillä kaksi kolmasosaa ensikodeissa ja kolme neljäsosaa avopalveluissa olleista äideistä kuntoutuu niin hyvin, että lapsen huostaanottoa ei tarvita. Jokainen päivä, jonka lapsi voi viettää turvallista ja päihteetöntä arkea omien vanhempiensa kanssa on kullanarvoinen lapsen kehitykselle ja hyvinvoinnille.
Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan myös päihdeäitien mahdollista pakkohoitoa. Hoidon marssijärjestys on kuitenkin oltava selvä: Tahdonvastaisen hoidon kehittämisestä ei voi hyvällä omallatunnolla puhua, ennen kuin vapaaehtoinen hoito on varmasti saatuvilla.