Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen täyttää rikoslaissamme pahoinpitelyn tunnusmerkit. Se ei riitä tyttöjen suojelemiseksi. Muissa Pohjoismaissa tyttöjen sukuelinten silpominen on selkeästi kielletty erillislailla. Vanhemmat eivät välttämättä näe tyttöjen ihmisoikeuksia loukkaavaa ja terveyttä vaarantavaa silpomista räikeänä pahoinpitelynä vaan osana perinnettä ja lapsensa suojelua. Silpomisen uhan alla olevat tytöt eivät aina osaa hakea apua tai tehdä rikosilmoitusta toiminnasta, jota ei ole erikseen laissa kielletty. Tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltävä erillislaki toimisi tukena terveydenhoitohenkilökunnalle ja viranomaisille, joiden tehtävä on suojella lapsia. Jokaisella tytöllä ja naisella on oikeus päättää omasta kehostaan ja tulevaisuudestaan.
Monikulttuuristen suomalaisten äänenkannattaja Fenix
Helsinki ry toteaa raportissaan (2018), että Suomessa ei ole ainuttakaan
tapausta, jossa uhri tai joku muu olisi tehnyt rikosilmoituksen tytön silpomisesta.
Silti syntyneiden lasten rekisteritietojen mukaan vuonna 2017 rekisteröitiin
118 synnyttänyttä äitiä, joiden sukuelimet oli silvottu. Huomioitavaa on, että
118 rekisteröityjen äitien määrässä ei ole mukana Suomen suurin
sairaanhoitopiiri HUS, sillä HUS:n tietoja ei ole pystytty
rekisteröimään.
Suomessa ei kerätä kattavasti tietoa silpomisesta tai sen uhasta. Lastensuojeluilmoitukset tulisi tilastoida syyn perusteella. Nykyään tätä ei tapahdu. Neuvoloissa, sairaaloissa ja terveydenhuollon yksiköissä tulee systemaattisesti kerätä rekisteritietoa naisista ja tytöistä, jotka ovat joutuneet silvotuksi. Tarvitsemme kansallisesti kattavaa rekisteritietoa silpomisen esiintymisestä. On välttämätöntä, että tilastot ja rekisterit seuraavat silpomisen uhkaa.
Silpomisen ehkäisy on oltava osa seksuaali- ja lisääntymisterveystyötä. Asiantuntijoiden mukaan tehokkain keino ehkäistä silpomisia olisi tiedon jakaminen sekä ammattilaisten että maahanmuuttajayhteisöjen keskuudessa. Siksi neuvolat ja koulut ovat ydinroolissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on käynnistänyt vuoteen 2021 ulottuvan sukuelinten silpomisen vastaisen toimintaohjelman.
Kaikilla lasten ja nuorten kanssa työskentelevillä on velvollisuus olla yhteydessä lastensuojeluun, mikäli herää epäilys tai huoli mahdollisesta sukuelinten silpomisesta. Lastensuojeluilmoitus tulee myös tehdä, jos havaitaan, että silpominen on tehty. Tällöin ollaan yhteydessä myös poliisiin. Ilmoituksia silpomisesta tehdään kuitenkin vähän, koska ammattilaiset ovat yhä varovaisia, mutta myös tietämättömiä siitä, mitä kannattaisi tehdä ja miten. Lisäksi voidaan pelätä, mitä asiakkaalle tapahtuu, jos ilmoituksen tekee. Ammattilaiset tarvitsevat nykyistä enemmän tietoa ja tukea työhön tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen ehkäisemiseksi.
Rekisteritiedon kirjaamisen lisäksi tarvitsemme terveydenhoitohenkilökunnalle ja viranomaisille koulussa, neuvolassa, synnytyssairaalassa ja muissa terveydenhuollon yksiköissä toimintaohjeet miten huolen silpomisesta voi ottaa puheeksi. Viranomaisilla on velvollisuus pitää huolta ja valvoa, että lapsen etu toteutuu.
Sari Sarkomaa
helsinkiläisten kansanedustaja
röntgenhoitaja & terveydenhuollonmaisteri