Tiedote 12.11.2020
Julkaisuvapaa heti
Kokoomuksen kansanedustajat, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho yhtyvät Terapiatakuu kansalaisaloitteen tekijöiden vaateeseen käsitellä aloite. Järjestöt toivovat, että aloite saa sen arvolle sopivan käsittelyn riippumatta siitä, käsitelläänkö kansalaisaloitetta samanaikaisesti hoitotakuun uudistuksen kanssa.
Vuosi on kulunut aloitteen saapumisesta. Kokoomus edellyttää, että eduskunta käsittelee terapiatakuu kansalaisaloitteen ennen joulua. On suuri vaara, että terapiatakuu hautautuu eduskuntaan saapuvan jättimäisen ja mittavia ongelmia sisältävän sote-esityksen alle.
”Huoli riittävistä mielenterveyspalveluista on suuri. Siitä kertoo nopeasti yli 50 000 allekirjoitusta kerännyt kansalaisaloite, joka luovutettiin eduskunnalle 22.10.2019. Aloitteen lähetekeskustelussa 21.11.2019 kaikki eduskuntapuolueet antoivat tukensa aloitteelle. Myös perhe- ja peruspalveluministeri Kiuru keskustelussa totesi: ”Kannatan aloitetta. Hallitus kannattaa sitä. Tulemme mahdollisimman nopeasti tuomaan julki sen, mitä aioimme tehdä.” On kaikki syyt odottaa, että aloite käsitellään ja hallitus tuo esityksen terapiatakuun toteuttamiseksi,” kokoomusedustajat sanovat.
”Vetoan hallituspuolueiden edustajiin. Ottakaa jalka pois jarrulta ja antakaa eduskunnan käsitellä kansalaisaloite. Terapiatakuuta koskeva kansalaisaloite on kokenut saman karun kohtalon kuin monet mielenterveyspalveluja tarvitsevat ihmiset ja heidän läheisensä. Kansalaisaloite on sysätty tylysti syrjään. On yhdenvertaisuuden irvikuva, että mielenterveysongelmista kärsivistä ihmisistä tutkimusten mukaan vain puolet saa tarvitsemaansa hoitoa. Kun jalka murtuu ei ihmistä laiteta jonoon odottamaan. Kun ihmisen mieli särkyy, joutuu moni odottamaan kuukausikaupalla eikä siltikään aina saa apua. Moni joutuu hakemaan palveluja yksityiseltä sektorilta, mutta kaikilla ei tähän ole mahdollisuuksia. Avun saanti ei saa olla kiinni lompakon paksuudesta,” Sarkomaa vaatii.
Terapiatakuu rakentaisi Suomesta tällä hetkellä puuttuvan tehokkaan mielenterveyshoidon perustason. Terapiatakuu varmistaa sen, etteivät mielenterveysongelmista kärsivät sekä heidän läheisensä jää yksin ilman apua ja tukea. Nyt se on monelle arkipäivää.
”Mielenterveyspalveluihin pääsy on ollut vaikeaa jo ennen koronaa ja nyt koronan myötä jonot ovat räjähtäneet käsiin. Sosiaali- ja terveysvaliokunnalla ei ole tässä tilanteessa enää perusteita siirtää tärkeää Terapiatakuu -kansalaisaloitteen käsittelyä myöhemmäksi. Tarvitsemme Suomeen tehokkaan ja toimivan perustason mielenterveyshoidon, jolla apu olisi saatavilla helpommin, nopeammin ja yhdenvertaisemmin. Erityisesti lasten ja nuorten osalta tilanne on erittäin hälyttävä, sillä lapsen paikka ei ole jonossa, vaan kiinni elämässä. Jokainen sairauden synkistämä päivä estää lapsen kehitystä, vaikeuttaa koulunkäyntiä ja lisää syrjäytymisriskiä”, huomauttaa Laiho.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on toistamiseen vedonnut, että hallitus lupauksensa mukaisesti toteuttaisi terapiatakuualoitteen ja ottaisi sen osaksi pitkään valmistelussa olevat työllisyystoimia. Paremmalla hoitoon pääsyllä on mahdollista vähentää tuhansien ihmisten syrjäytymistä, siirtymistä työkyvyttömyyseläkkeelle sekä vähentää työpoissaoloja ja opintojen keskeytymisiä. Koronakriisin myötä saavutettavien mielenterveyspalveluiden tarve on entisestään korostunut. Ehdotamme, että terapiatakuusta tehdään totta vielä ennen joulua kaikkien eduskuntapuolueiden yhteistyöllä, päättävät kokoomusedustajat.
Lisätiedot:
Sari Sarkomaa 050 511 3033
Mia Laiho 0504336461