Palkasta ja eläkkeestä pitäisi jäädä ihmisille käteen euroja niin, että siitä riittää muuhunkin kuin aivan välttämättömään. Kotitalousvähennys lisää ihmisten ostovoimaa. Sen avulla useammalla suomalaisella on varaa ostaa arkea helpottavia palveluja.
Kotitalousvähennys tuo perheiden arkeen sujuvuutta, lisää työtä, yrittäjyyttä ja verotuloja sekä kitkee harmaata taloutta. Hallituksen tekemä leikkaus kotitalousvähennykseen oli iso virhe, joka kutisti ostovoimaa entisestään. Leikkaus kiristää kotitalouksien verotusta lähes 100 miljoonalla eurolla.
On vakavaa, että maan hallitus, ei näytä täysin ymmärtävän, että Suomeen on luotava uutta työtä ja yrittäjyyttä. Koronaepidemian kutistaessa taloutta ja kuormittaessa ihmisten arkea on kotitalousvähennyksen korottaminen ja uudistaminen viisas täsmätoimi.
Eduskuntaryhmämme ehdottaa, että kotitalousvähennystä nostetaan nykyisestä 40 prosentista 60 prosenttiin, 100 euron omavastuurajasta luovutaan ja vähennyksen kattoa korotetaan 5 000 euroon saakka. Näin yhä useampi suomalainen voisi hankkia arkeansa helpottavia palveluja.
Kotitalousvähennyksen käyttäjistä 40 prosenttia on senioreita. Hallituksen tekemä leikkaus kolahti erityisen kipeästi eläkeläisten kukkaroon ja arkeen. Eläkeläisten mahdollisuutta saada apua kotiin on lisättävä, ei vähennettävä.
Ikäihmisten asumista omassa kodissaan on tuettava niin pitkään kuin se on ihmisen oma toive ja turvallista. Esitämme senioreiden superkotitalousvähennystä, yli 75-vuotiaille 70 prosentin kotitalousvähennystä arjen tueksi.
Palvelujen ostoon esitämme enintään 1 200 euron vuosittaista tukea eläkeläisille, joiden verot eivät riitä vähennyksen tekemiseen. Pienituloisille eläkeläisille supervähennys olisi suoran tuen ja verohuojennuksen yhdistelmä, joka loisi nykyistä paremman mahdollisuuden tulotasosta riippumatta hankkia palveluita tukemaan itsenäistä asumista ja omannäköistä elämää.
Supervähennys olisi lisäturva myös omaishoitajalle, joista moni on jäänyt koronan myötä yksin ilman apua. Ikäsyrjinnän kitkemisessä on kyse myös siitä, että palveluiden kehittämisessä ymmärretään, että seniorit ovat hyvin erilaisissa elämäntilanteissa oleva joukko ihmisiä.
Superkotitalousvähennys perustuu Sitran vuonna 2015 julkaisemaan Kotitalousvähennys arjen tukena – raporttiin. Malli on Sitran laskelmien mukaan kustannusneutraali valtiontaloudelle sen tuomien lisäverotulojen takia. Lisäksi kotiin ostetut, itsevalitut palvelut vähentävät ja siirtävät useimmiten muiden raskaimpien palveluiden käyttöä.
Esittelin viime viikolla eduskunnassa kotitalousvähennystä uudistavan lakialoitteeni. Esitys on hallituksen käytettävissä. Nostin kotitalousvähennyksen esille taas kerran myös kyselytunnilla.
Viime torstaina kyselytunnilla kysyin pääministeri Marinilta, miksi hallitus on leikannut kotitalousvähennystä? Olen samaa kysynyt toistuvasti. Tähän asti vastaukset ovat olleet hyvin kielteisiä, mitä ei voi kuin ihmetellä.
Työn verotuksen keventäminen ja kotitalousvähennyksen nostaminen olisivat erinomaisia keinoja lisätä erityisesti koulutettujen naisten työn tarjontaa ja luoda uusia työpaikkoja palvelualoille.
Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksen mukaan naiset tekevät Suomessa päivittäin tunnin enemmän kotitöitä kuin miehet. EVA:n tuoreen arvion mukaan kotitöiden epätasainen jakautuminen ja Suomen korkea verotus heikentävät naisten urakehitystä ja tulotasoa. Arjen helpottaminen hankkimalla kotiin palveluja on Suomessa kireän verotuksen takia kallista ja vain harvojen ulottuvilla.
Ruotsissa demarivetoinen hallitus toteutti juuri kolmen miljardin euron verokevennykset. Lisäksi kotitalousvähennys nostetaan noin 7 000 euroon.
Vähennyksen kasvattamisen odotetaan elvyttävän Ruotsin taloutta tekemällä entistä useammasta kotitaloudesta työllistäjiä. Samaan aikaan toteutetut veronkevennykset parantavat kotitalouksien ostovoimaa ja tuovat lisää aktiivisuutta koronan runtelemaan talouteen.
Mikä vaikutus sillä voisikaan olla ruuhkavuosiin ja ihmisten arkeen, jos mahdollisuus hankkia kotiin palveluja olisi yhä useamman ulottuvilla! Palvelujen ostaminen tavaran sijaan on myös ilmastokestävä suunta ja viisas koronaelvytystoimi.
Voit seurata eduskunnan tapahtumia ja työtäni kansanedustajana vastaanottamalla eduskuntaterveiseni, joissa kerron ajankohtaisista politiikan kuulumisista. Kirjeen voit tilata lähettämällä minulle sähköpostia sari.sarkomaa@eduskunta.fi. Tai soittamalla 050 511 3033.
Ajatukset ja terveiset ovat aina tervetulleita. Ne ovat tärkeitä. Pidetään yhteyttä.
Sari Sarkomaa
helsinkiläinen kansanedustaja
kolmen nuoren äiti
kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja