Nostin kyselytunnilla esille vahvan huoleni. Helsinki joutuu sote-uudistuksessa ryöstön kohteeksi. Helsingille luvattu erityisasema vääristyy sote-rahoituksen erityisleikkaukseksi. Tilalle saamme uutta hallintoa, uudet vaalit, maakuntaveron ja ison riskin palveluiden heikkenemiseen. Hallituksen sote on vaarassa kurjistaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sekä helsinkiläisten palvelut.
Koronan myötä on kaupungissamme entistäkin pidemmät jonot terveyskeskuksiin ja suun terveydenhuoltoon. HUS:n erikoissairaanhoidossa jonot ovat kuusinkertaistuneet. Ihmisten hoitoon pääsyn turvaamiseksi tarvitaan lisätoimia, mutta hallitus esittää helsinkiläisille leikkauksia. Kyselytunnilla kysyin miksi? Kysyin kuinka hallitus, kuinka helsinkiläiset ministerit ja kansanedustajat selittävät tämän jonossa odottaville kotikaupunkimme ihmisille?
Keskustelussa ministeri Kiuru antoi ymmärtää, että kaikki saavat lisää rahaa. Istuntosali kohahti. Tosiasiassa Helsingin rahoitusta leikataan mittavasti. Hallituksen maakuntauudistus pakottaa leikkaamaan helsinkiläisten palveluista yli 40 miljoonaa euroa. Esitys vastaa kokoluokaltaan 700 sote-ammattilaisen työmäärää.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa Helsingin ei tarvitse liittyä osaksi muita maakuntia tai sote-alueita. Helsinki saa itse tuottaa palvelut. Tosin kaupunginvaltuutetut eivät saa enää päättää sote-palveluista. Tilalle tulee maakuntavaalit, joissa valitaan maakuntavaltuutetut, jotka päättävät sote-palveluista. Perusteluita sille, että tämä parantaisi palveluja ei ole.
Ikävä kyllä erityisasema näyttää tarkoittavan vain erityisasemaa maksaa enemmän. Samaa tarkoittaa tuleva maakuntavero: lisää veronkiristyksiä. Helsinkiläisten palveluihin tarkoitettua rahaa esitetään leikattavaksi kaksin käsin ja rajusti. Ensinnäkin Helsingissä sote-palveluissa asukaskohtainen rahoitus vähenisi jopa 13,5 prosenttia.
Toiseksi leikattaisiin Helsingin kaupungin toimintaan tarkoitettua muuta rahoitusta. Helsingille jäisi alle 5 prosenttia kuntaveron tuotosta, jolla on hoidettava mm. kaupunkimme toiminta, opetus-, kulttuuri-, vapaa-aika- ja liikuntapalvelut sekä maksettava investoinnit ja velat.
Kuultuamme asiantuntijoita johtamani Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan voimin teimme aloitteestani kirjallisen kysymyksen soten rahoituksen valuvioista. Valtavan kritiikkivyöryn myötä hallitus teki pienen korjausliikkeen, mutta ongelmat säilyivät.
On päivän selvää, että sote-uudistus heikentää toteutuessaan Helsingin elinkeinopolitiikan edellytyksiä, kilpailukykyä sekä mahdollisuuksia investoida kestävään kasvuun. Turmiolliset vaikutukset ulottuvat tätä kautta merkittävästi koko kansantalouteen.
Helsingiltä ja Uudeltamaalta yhteensä on edelleen lähdössä sote- rahoitusta yli 300 miljoonaa euroa tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. Leikkauksesta HUS:n osuus olisi ainakin 100 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaisi noin 1500 henkilötyövuoden vähentämistä HUS:n erikoissairaanhoidosta. On päivän selvää, että esitys on kestämätön. Rahoituksen rapautuminen olisi isku yhdenvertaiselle erikoissairaanhoidolle. Leikkaus näkyisi välittömästi potilaille hoitojonoina.
Yhä useampi ottaa terveysvakuutuksen, kun julkiseen terveydenhoitoon ei pääse. Moni joutuu turvautumaan yksityiseen terveydenhuoltoon. Kaikilla siihen ei ole mahdollisuutta. Tämä on yhdenvertaisen terveyspolitiikan irvikuva.
Maan hallituksen, eduskunnan ja Helsingin on kaikin tavoin tehtävä toimia, etteivät ihmiset jää ilman palveluja. Hallituksen on syytä ottaa opiksi kaatuneista sote-esityksistä ja keskittyä maakuntahallinnon, -veron ja -vaalien sijaan toimiin, joilla turvataan verovaroin järjestetyt yhdenvertaiset palvelut.
Julkaisimme tänään Jonoista hoitoon! Kokoomuksen keskustelualoitteen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiseksi. Siinä vastataan, miten ihmisten näkökulmasta saadaan nykyistä paremmat palvelut. Mallin, joka ei romuta kuntia eikä kurjista kaupunkeja. Turvaisimme vahvat järjestäjät ilman maakuntia. Antaisimme ihmisten vaikuttaa omiin palveluihin. Pitäisimme huolta sote-ammattilaisten osaamisesta ja hyvinvoinnista.
Sari Sarkomaa
helsinkiläinen kansanedustaja
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja