Tiedote 19.1.2021
Julkaisuvapaa heti
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa vauhdittaa hallitusta tekemään päätöksen digitaalisen rokotuskortin ripeäksi rakentamiseksi. Useat Euroopan maat ovat yhtyneet tavoitteeseen saada yhteinen rokotuspassi tai -kortti, jolla voi osoittaa koronarokotuksen saamisen.
Ministeri Tytti Tuppurainen (HS 19.1.) linjasi, että rokotuspassin on oltava kaikkien saatuvilla yhtäläisesti. Kehitys on Suomessa vaarassa mennä päinvastaiseen suuntaan, koska hallitukselta puuttuu linja, millainen rokotuspassin tai kortin tulisi olla. Muun muassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä on kerrottu valmisteltavan toiminta-alueelleen koronatestitulosten toimittamisen automatisointia.
”On välttämätöntä, että hallitus tekee asiassa päätöksen ja käynnistää valtakunnallisen työn digitaalisen rokotus- ja laboratoriotuloskortin ripeäksi rakentamiseksi. Asiassa ei ole varaa aikailla. Rokotuskortti on tarkoituksenmukaista rakentaa Kelan toimesta Omakantaan, jonne potilastiedot jo lakisääteisesti kirjataan. Työssä tarvitaan tietenkin eri toimijoiden yhteistyötä,” Sarkomaa toteaa.
Digitaaliseen rokotuskorttiin on huutava tarve. Testituloksista annettavat todistukset ja pian rokotustodistukset ruuhkauttavat entisestään kuormittunutta terveydenhuoltomme. Moni joutuu hakemaan todistuksia yksityiseltä sektorilta: kustannuksia kertyy ja aikaa kuluu. Yhtenäinen kansallinen digitaalinen järjestelmä olisi viisas investointi veronmaksajien näkökulmasta.
Useissa maissa työ on jo täydessä vauhdissa. Tanskassa hallitus on aktiivinen toimija ja luvannut käyttöön jo tämän vuoden alkupuolella digitaalisen rokotuspassin, jolla virallisesti osoitetaan otettu koronarokotus. Suomen on syytä ottaa asiassa mallia Tanskasta. https://www.thelocal.dk/20210108/denmark-to-roll-out-covid-19-vaccine-passport
Rokotuspassin vauhdittamisella Tanskan hallitus haluaa varmistaa, että yhteiskunta saadaan mahdollisimman pian turvallisesti avattua jaesimerkiksikulttuuri- ja urheilutapahtumat liikkeelle. Koronatestien tulokset ja annettu rokotus ovat todennäköisesti osa turvallisempaa matkustamisessa lähitulevaisuudessa.
Omakantaan luotu applikaatio tukisi rokotesuojan ajan tasalla pitämisen lisäksi myös terveydenhuollon ammattilaisten työtä. Rokotuskortti voisi myös muistuttaa tehosterokotteesta. Maamme on syytä olla edelläkävijä digitaalisen rokotuskortin kansallisessa ja EU-tasoisessa toiminnassa.
Rokotuskortin perustamisessa tarvitaan hallituksen tahtotila. Kansalaisilla se jo on. Digitaalista rokotuskorttia kannatti lähes 90 prosenttia suomalaisista lääketietokeskuksen teettämässä kyselyssä," muistuttaa Sarkomaa.
Sarkomaa on jättänyt kirjallisen kysymyksen digitaalisen kansallisen rokotuskortin käyttöönotosta ja toimista EU:n yhteisen rokotuskortin edistämiseksi vauhdittaakseen hallitusta toimiin asian edistämiseksi.
Lisätietoja:
Sari Sarkomaa, p. 0505113033