Kansainvälinen adoptio on Suomessa melko nuori ilmiö. Vasta nyt se alkaa olla yleisesti tunnettu ja tunnustettu perheen perustamisen ja kasvattamisen muoto. Vuonna 2004 Suomeen adoptoitiin ulkomailta 289 lasta. Määrä on viitisenkymmentä lasta enemmän kuin vuotta aiemmin. Adoption suosiosta kertoo sekin, että uusia adoptionhakijoita rekisteröityi toimistojen asiakkaiksi toissa vuonna reilusti yli kolmesataa.

Vaikka adoptioiden määrä on koko ajan ollut nousujohteinen, adoptioperheiden asema ei vieläkään vastaa biologisten vanhempien asemaa. Nämä epäkohdat hankaloittavat kohtuuttomasti adoptioperheiden elämää ja lasten sopeutumista uuteen perheeseen.

On häpeä, että suomalaiset adoptioperheet ovat pohjoismaalaisista adoptioperheistä kaikkein heikoimmassa asemassa. Osalla adoptiovanhemmista ei ole lainkaan oikeutta vanhempainlomaan ja vanhempainrahaan, ja loputkin adoptiovanhemmat saavat käytännössä vain 180 päivän pituisen vanhempainloman.

Lapsen ehdoton oikeus pitäisi olla se, että adoptiovanhemmille myönnettäisiin yhtä pitkä vanhempainloma kuin biologisille vanhemmille. Adoptiolapsi tarvitsee erityisesti tukea ja aikaa luodakseen hyvän kiintymyssuhteen vanhempiinsa. Ensimmäiset hoitokuukaudet ovat lapsen kehityksen ja uuteen perheeseen kiintymisen kannalta avainasemassa. Vasta sitten, kun lapsi on muodostanut pysyvän kiintymyssuhteen uuteen perheeseensä, pystyy hän luomaan uusia suhteita muihin ihmisiin.

Myös oikeutta hoitovapaaseen on tarkistettava uudelleen. Mitä vanhempi lapsi on, sitä useammin lapsi on voinut joutua kokemaan eroja häntä hoitaneista vanhemmista. Totta on, että yli 3-vuotiaat lapset tarvitsevat myös muiden lasten seuraa kehittyäkseen sosiaalisesti, mutta ennen kaikkea he tarvitsevat uusien vanhempiensa apua, tukea ja seuraa kasvaessaan perheenjäseneksi. Tilanne on varsin haastava etenkin silloin, kun adoptiolapsi tulee eri kulttuurista ja puhuu vierasta kieltä. Sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen vie valtavasti aikaa, ja tätä aikaa vanhempien on saatava tarjota lapselleen.

Suomessa oikeutta vanhempainlomaan ja vanhempainrahaan ei ole ollenkaan, jos adoptiolapsi on Suomeen saapuessaan täyttänyt 7 vuotta. Lapsen ikärajan poisto tai ikärajan nostaminen vanhempainvapaan saamiseksi toisi merkittävää parannusta kyseisten perheiden asemaan, puhumattakaan siitä, että se on adoptiolapsen hyvinvoinnin ja sopeuttamisen kannalta erittäin tärkeää.

Toinen iso ongelma on adoptioneuvonnan hitaus. Esimerkiksi Helsingissä jonotus kansainvälisten adoptioiden neuvontaan kestää peräti vuodesta puoleentoista vuoteen. Koko adoptointiprosessi kestää helposti jopa 2-3 vuotta.

Jonotusaikoja on lyhennettävä. Pitkistä jonoista kärsivät useita vuosia lapsia toivoneet vanhemmat, mutta myös ne lapset, jotka joutuvat elämään ilman omaa perhettä tai läheisen ihmisen turvaa. Usein vieläpä varsin vaikeissa, jopa epäinhimillisissä olosuhteissa.