Kolumnit 2005
21.12.2005 |
Kolumni MunkinSeutu-lehdessä 5.10.2005 Päivähoitomaksujen korotusehdotus kohtuutonPoliittisessa keskustelussa keskituloiset ja siten valtaosa työssäkäyvistä palkansaajista lähes poikkeuksetta unohdetaan. Samaan aikaan varsinkin Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla tavalliset keskituloiset, koulutetut palkansaajat kuten sairaanhoitajat, opettajat ja poliisit saavat kamppailla äärirajoilla korkeiden asumis- ja elinkustannusten kanssa, varsinkin kun monilla on vielä taakkanaan asunto- ja opintolainat. Hälyttävää on, että Vanhasen hallitus näyttää pikemminkin kurjistavan keskituloisten asemaa. Niin keskituloisen lapsiperheen kuin yksineläjän arjesta ollaan tekemässä entistä kalliimpaa. Ajatus asuntolainojen verovähennysoikeuden rajoittamisesta on jälleen nostettu esille. Kuntatalouden ahdinkoa taas yritetään paikata nostamalla korkeimpia päivähoitomaksuja. Toteutuessaan esitykset merkitsisivät keskituloisille suuria maksujen korotuksia. Hallituksen on selkeäsanaisesti irtisanouduttava näistä hankkeista. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän ehdotus korottaa korkeimpia päivähoitomaksuja 25 prosentilla 250 euroon ensimmäisestä lapsesta on yksinkertaisesti kohtuuton. Se osoittaa täydellistä vieraantumista tämän päivän lapsiperheiden arjesta. Helsingissä jo puolet päivähoidon asiakasperheistä maksaa korkeinta päivähoitomaksua. Uudistuksen kärsijöinä olisivatkin tavalliset lapsiperheet. Päivähoitomaksujen korotus kaataisi monen lapsiperheen budjetin hoitomaksujen viedessä jo nyt ison loven palkasta. Toteutuessaan esitys pakottaisi useita perheitä miettimään uudelleen suunnitelmiaan hankia lisää lapsia. Päivähoitomaksujen nosto sotiikin täysin sitä tavoitetta vastaan, että lapsia toivotaan syntyvän nykyistä enemmän ja että perheellisten ei tarvitsisi venyä ylitöissä äärimmilleen maksaakseen asunto- ja opintovelat. Perheiden arjesta ei saa tehdä yhtään nykyistä kalliimpaa suomalaisten lapsiperheiden eläessä jo nyt verokurimuksessa. Lapsiperheiden nettotulot ovat verotuksen ja lapsilisien jälkeen useasti pienemmät kuin samapalkkaisen perheen muualla Euroopassa. Kaikkien selvitysten mukaan tulojen mukana nousevat päivähoitomaksut yhdistettynä kiristyvään verotukseen ovat merkittävin lapsiperheiden kannustinloukkuja aiheuttava tekijä. Nykyinen tilanne, jossa työn tekeminen ei aina taloudellisesti kannata, on järjetön. Ongelmaa ei pidä missään nimessä pahentaa päivähoitomaksujen korotuksilla. Tuloloukkuja on päinvastoin purettava entistä tehokkaammin sovittamalla yhteen tulonsiirrot, palvelumaksut ja verotus. Rankkaa 50 euron kuukausikorotusta korkeimpiin päivähoitomaksuihin on täysin mahdoton hyväksyä. Sen sijaan, että luodaan lisärangaistuksia ja maksuja, pitäisi tavallisten keskituloisten perheiden arkea helpottaa ja kannustaa lapsien hankintaan.
Sari Sarkomaa |