Yhteisöjen ja järjestöjen tekemä työ näkyy ja tuntuu suomalaisten perheiden arjessa. Samoin on järjestöissä toimiminen monelle meistä tärkeä osa elämää.  Meillä Munkinseudulla monet järjestöt, kuten Mannerheimin Lastensuojeluliitto, tekevät arvokasta työtä. Järjestöjen avulla järjestetään mm. virkistystoimintaa vanhuksille ja vammaisille sekä kerho- ja leiritoimintaa lapsille ja nuorille. Yhtä lailla on tilapäinen lastenhoitoapu meillä paljon kysytty palvelu. Se on useille perheille korvaamaton apu arjessa jaksamiseen ja asioiden sujumiseen kotona.

Ei ole ihme, että monia järkytti tieto siitä, että järjestöjen, kuten Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Väestöliiton, järjestämä lastenhoitoapu on vaarassa loppua ensi vuonna kokonaan. Lukuisille perheille tärkeä ja monille ainoa apu on romuttumassa Raha-automaattiyhdistyksen EU:n sisämarkkinalainsäädännön ylikireään tulkintaan, jonka mukaan lastenhoitotoiminta vääristää liikaa alan kilpailua.      

On kohtuutonta, että tilanteessa, jossa lapsiperheiden hyvää arkea ja vanhemmuutta pitäisi kaikin tavoin edistää, leikattaisiin lukuisille perheelle olennainen arjen selviytymisapu. On välttämätöntä, että RAY:n hallitus ja viime kädessä valtioneuvosto uudelleenarvioivat EU:n ja kansallisen lainsäädännön soveltamisen niin, ettei lain ylikireällä tulkinnalla estetä järjestöjen lastenhoitopalveluiden tukemista. Parhaillaan tehdään työtä hartiavoimin, että järjestöjen tukemista voitaisiin jatkaa ja että myös lastenhoitotoiminta voisi jatkaa katkeamatta.

Järjestöjen julkisen tuen pelisääntöjen tarkentaminen ja tukien palvelumarkkinoita vääristäviä vaikutuksien vähentäminen on tärkeää, mutta se ei saa romuttaa järjestöjen mahdollisuuksia toimia palvelusektorilla. Järjestöillä on mittaamatonta osaamista ja niitä tarvitaan osana hyvinvointiyhteiskunnan palvelu- ja tukiverkostoa.

Hoitopalveluiden jatkuminen on välttämätöntä, sillä lukuisat perheet ovat vaarassa jäädä tilapäisen lastenhoidon osalta tyhjän päälle. Esimerkiksi 57 prosentilla MLL:n järjestämää lastenhoitoa käyttävistä perheistä ei ole omaa hoivaverkostoa eikä mahdollisuuksia saada apua lähipiiristä. Kunnallista kotipalvelua saavien perheiden määrä on romahtanut, eivätkä kunnat tuota lapsen kotona tapahtuvaa tilapäistä lastenhoitoa. Lisäksi yritysten järjestämä lastenhoitoapu on pienimuotoista ja satunnaista. Valtaosalle perheistä markkinahintaisten hoitopalveluiden ostaminen on taloudellisesti täysin mahdotonta.

Tilannetta vaikeuttaa se, että lapsiperheiden toimeentulohuolet ovat viime vuosina vain kasvaneet. Yksinhuoltajaperheiden pienituloisuusaste on nelinkertaistunut vuodesta 1995 vuoteen 2007. Samaan aikaan tilapäisen hoidon tarve on kasvanut. Työelämän paineet ja vaatimukset ovat kasvaneet sekä epätyypilliset työsuhteet ovat lisääntyneet.

Viime laman lapsille sälytettyä laskua maksetaan yhä. Nyt uuden taantuman aikana olisi täysin järjetöntä murentaa vanhemmuutta tukevia palveluja ja tukiverkostoja. Päinvastoin, nyt niitä pitäisi kaikin tavoin vahvistaa.