Tammikuiset Lääkäripäivät käynnistivät terveydenhuollon vuoden perinteiseen tapaan. Täydennyskoulutus nousi vahvasti esille pidetyissä puheenvuoroissa. Peruspalveluministeri Hyssälän puheen viesti lääkäreiden täydennyskoulutuksesta jäi hieman epäselväksi. Ilmaan jäi roikkumaan kysymys, mikä on ministerin näkemys. Tämä oli harmillista etenkin kun julkisuudessa käydyn keskustelun ja otsikoiden perusteella on välittynyt varsin vinoutunut viesti siitä, että lääketeollisuuden tuki olisi lääkäreiden täydennyskoulutuksen suurin epäkohta. Täydennyskoulutuksen vähyys ja kiristyvän kuntatalouden tuomat ongelmat terveydenhuollon toimivuuteen ovat jääneet tässä keskustelussa lähes tyystin varjoon.

Lääketeollisuudella on ollut vuosikymmenet merkittävä rooli lääkäreiden täydennyskoulutuksessa. Lääketeollisuuden antaman panostuksen kanavoimista on haluttu säädellä tarkoin, mikä onkin tarkoituksenmukaista ja eettisesti välttämätöntä. Ulkopuolisen tahon koulutustuki on kanavoitava sairaalan tai terveyskeskuksen kautta. Sairaanhoitopiireillä ja lääketeollisuudelle on asiaa koskevat ohjeet, Suomen Kuntaliitolla suositus. Myös tuoreet lääkelain muutokset selkeyttävät tilannetta entisestään. Lääkärien ammatillisen kehittämisen arviointineuvosto on antanut suosituksensa hyvän täydennyskoulutuksen kriteereistä, laatinut oppaan täydennyskoulutuksen järjestäjille sekä ryhtynyt julkaisemaan lääkärien koulutuskalenteria. Lääketeollisuus ry:n uudet lääkemarkkinoinnin ohjeet ovat astuneet voimaan vuoden 2005 alusta.

Näiden ohjeistusten perusteella ei pitäisi olla ongelmia siinä, etteivätkö lääkärit voisi osallista lääketeollisuuden tukemiin koulutustilaisuuksiin. Peruspalveluministeriltä olisikin toivonut selkeämpää kannanottoa. Ministeri tyytyi kuitenkin vain toteamaan, että kulttuuria on syytä selkeyttää edelleen. Mutta miten ja miksi, se jäi sanomatta. Hyssälän olisi pitänyt selkeästi konkretisoida vaateensa. Vaarana on, että käydyn keskustelun perusteella kunnissa tai terveydenhuollon toimintayksiköissä tehdään päätöksi, jotka vahingoittavat täydennyskoulutuksen toimivuutta.

Ministeri Hyssälä kehui puheessaan vuolaasti valtiovallan lisäpanostuksia täydennyskoulutukseen. Vaikka valtio on lisännyt rahoitusta täydennyskoulutukseen, on se edelleen varsin minimaalista. Ikävä tosiasia on, että julkinen tuki on edelleen täysin riippumatonta täydennyskoulutustarpeista ja velvoitteista.

Hyssälä korosti puheessaan, että kunnat voivat aivan hyvin yksin vastata koulutuksesta. On selvää, että täydennyskoulutus on työantajan päävastuulla. Pyrkimykset nykyisen käytännön muuttamiseksi niin, että vain kuntatyönantaja vastaisi koulutuksesta, vaarantavat vakavasti lääkäreiden täydennyskoulutuksen. Mistä rahat ja mistä laadukas ja riittävä koulutus? On myös kysyttävä, eikö lääkäreiden, terveydenhuoltohenkilöstön ja lääketeollisuuden yhteistyö ole melko välttämätöntä parhaiden hoitokäytäntöjen ja hoitomahdollisuuksien kehittämiseksi? Ja eikö ole aika kohtuullista, että lääkärit ovat selvillä uudesta lääketieteellisestä tutkimustiedosta? On sinänsä myönteistä, että täydennyskoulutuksesta keskustellaan. Keskustelua on vain käytävä riittävän laaja-alaisesti ja tosiasiat tunnustaen.

Täydennyskoulutuksen voimavarojen riittämättömyys korostui työnantajan täydennyskoulutusvelvoitteita tiukentavan lain myötä. Reilun vuoden voimassa olleen lain mukaan työnantajan tulee huolehtia siitä, että henkilöstö osallistuu riittävästi heille järjestettyyn täydennyskoulutukseen. Lain perusteluissa ja kansallisen terveyshankkeen linjauksissa todetaan, että tämä tarkoittaa vuositasolla 3-10 koulutuspäivää peruskoulutuksen pituudesta, työn vaativuudesta ja toimenkuvasta riippuen. Uudistuksen toteutumista on tärkeä arvioida.

Aikaisempien arvioiden mukaan on ilmennyt, että tavoite lääkäreiden palkallisella virkavapaalla tapahtuvan jatko- ja täydennyskoulutuksen määrä on jäänyt alle 7 päivään vuodessa. Työtä riittää, jotta täydennyskoulutusvelvoite täyttyy määrällisesti ja ennen kaikkea laadullisesti jokaisen henkilöstöryhmän osalta.

Laki edellyttää paitsi koulutuksen suunnitelmallisuuden, myös sen seurannan kehittämistä. On tärkeää, että terveydenhuollon toimintayksiköt seuraavat täydennyskoulutuksen toteutumista henkilöstötilinpäätöksillä. Täydennyskoulutus on tärkeää paitsi ammattitaidon ylläpitämisessä ja osaamisen kehittymisessä, mutta myös työssä jaksamisessa ja terveydenhuollon muutosten läpiviennissä. On tärkeää, että täydennyskoulutus on mahdollista tasapuolisesti eri henkilöstöryhmille, ja että tarve on kartoitettu yhdessä työntekijöiden kanssa osana toiminnan suunnittelua ja kehittämistä.

Hallituksen kabineteista ja Arkadianmäeltä on helppo lisätä lainsäädännöllä kuntien velvoitteita. Vakava tosiasia on, että kuntien velvoitteiden ja käytettävissä olevien voimavarojen välillä on mittava epäsuhta, jota ei enää ole varaa kasvattaa. Tilanne kuntataloudessa on hälyttävä. Kuntatalous on jo toista vuotta peräkkäin negatiivinen. Yli 130 kuntaa joutui nostamaan kunnallisveroaan. Useissa kunnissa on jo jouduttu kaivamaan säästökeinoksi lama-aikojen terveydenhuoltohenkilöstön lomautukset. Kuntien järjestämisvastuulla olevat peruspalvelut ovat vakavasti uhattuina. Uudet valtuustot ovatkin suuren vastuun ja tärkeiden kysymysten edessä, eikä heidän tehtäväänsä pitäisi millään tavalla enää vaikeuttaa.

Maaliskuun alussa voimaan astunut hoitotakuu on iso, mutta välttämätön ponnistus kuntakentälle. Hoitotakuu laittaa kuntien talouden entisestään koetukselle, mutta se myös pakottaa kunnat ja sairaanhoitopiirit kehittämään toimintaansa ja työtapojaan. Samoin se kannustaa kuntia lisäämään työnjakoa ja yhteistyötä eri henkilöstöryhmien välillä. Terveydenhuollon mittava uudistus ei ainakaan vähennä täydennyskoulutuksen tarvetta. Päinvastoin koko terveydenhuoltohenkilöstön osaamista tarvitaan uudistuksen onnistumiseksi. Kansallisessa terveyshankkeessa korostettiinkin vahvasti hoitotakuun rinnalla täydennyskoulutuksen merkitystä.

Jokaisessa kunnassa onkin kuntapäättäjien syytä huolehtia, että terveydenhuoltohenkilöstön täydennyskoulutusvelvoitteet toteutuvat eri henkilöstöryhmien osalta. Syytä on myös tarkistaa, millaiset toimintaohjeet täydennyskoulutuksesta on annettu.

Ministeri Hyssälä lopetti lääkäripäivien puheensa toteamalla aivan oikein, että monista ongelmista huolimatta suomalainen terveydenhuolto on onnistunut perustehtävässään ja monissa sioissa vieläpä oikein hyvin. Onnistumisen edellytys ja tekijät ovat osaava ja motivoitunut terveydenhuoltohenkilöstö. Osaamista on täydennettävä jatkuvasti varaamalla koulutukseen riittävästi voimavaroja.

Lain ja suositusten edellyttämä täydennyskoulutus vaatii huomattavaa taloudellista panostusta ja myös aiempaa enemmän sijaistyövoimaa. Panostus kyllä kannattaa. Pitkällä tähtäimellä asianmukaisesta täydennyskoulutuksesta huolehtiminen edistää sekä henkilöstön saantia, että henkilöstön pysyvyyttä. Tämä on erityisen tärkeää alati pahenevan työvoimapulan aikana. Toimiva täydennyskoulutus on laadukkaan ja kustannustehokkaan terveydenhuollon varmin vakuutus.