Sitran yliasiamiehen Esko Ahon elokuinen Kauppalehden puheenvuoro kirvoitti vilkkaan keskustelun siitä, mikä on ihmisen oma ja toisaalta yhteiskunnan vastuu terveydestä. Ahon ajatusten eri puolilta tullut täystyrmäys osoittaa, että hän sohaisi kommenteillaan todelliseen kipupisteeseen. Tarve muuttaa hyvinvointipolitiikan painopisteitä on kyllä tiedostettu, mutta siltä on suljettu silmät. Ahon ehdotus hoitomaksujen korottamisesta kuntonsa laiminlyöjiltä ei sinällään istu hyvinvointiyhteiskuntamme tasa-arvoperiaatteisiin, mutta on aivan selvää, että nykyistä hyvinvointipolitiikkaamme on uskallettava arvioida uudelleen. Seurausten hoidon sijaan on pureuduttava syihin ja panostettava terveydenedistämiseen.

Juhlapuheissa ennaltaehkäisevä työ nostetaan usein ensisijalle, mutta rahaa tähän työhön on sitten vaikeampi saada. Onkin vaara, että kaikki voimavarat sijoitetaan korjaavaan työhön, eikä kansalaisten terveyttä tukevan arjen rakentamiseen. Ennaltaehkäisy on kuitenkin ihmisten ja myös talouden kannalta aina parempi vaihtoehto. Se on myös paras tapa pureutua terveyseroihin, koska elintavat vaikuttavat merkittävästi enemmän ihmisen hyvinvointiin kuin varsinaiset terveyspalvelut.

Päättäjien tehtävä on luoda olosuhteet ja mahdollisuudet terveyttä edistäville valinnoille. Karu totuus on, että nekin keinot, joita tällä hetkellä on, ovat rapautumassa. Ikävä esimerkki on Kela-korvaus, jonka tason on annettu romahtaa. Pienuudestaan huolimatta Kela-korvaus on kannustanut ihmisiä ottamaan vastuuta omasta terveydestään. Eniten korvauksia maksetaan naisten gynekologikäynneistä ja Suomi onkin kärkimaita kohtu- ja rintasyövän varhaisessa toteamisessa. Kela-korvauksien nosto on pieni, mutta välttämätön askel, joka on viipymättä otettava välttämättömällä terveyspolitiikan uudistamistiellä.

Meistä jokainen voi nostaa esille useita esimerkkejä, jotka vakuuttavat meidät siitä, että on syytä kyseenalaistaa ja arvioida uudelleen perinteiset tavat hahmottaa ja toteuttaa hyvinvointipolitiikkaa. Taloudellisesti olemme vauraampia kuin koskaan, mutta samaan aikaan meillä on kasvava joukko lapsia ja nuoria, jotka voivat hyvin huonosti. Lasten ja nuorten psykiatrian jonot kasvavat.

Eliniän pidentyessä eivät aktiiviset työvuodet näytäkään lisääntyvän. Päinvastoin työuupumukseen sairastutaan entistä nuorempina. Hyvinvointiyhteiskuntamme suuri pahoinvoinnin aiheuttaja on ikäihmisten turvattomuuden ja yksinäisyyden tunne. Ihmisten hyvinvointia nakertavat myös monet huonot uutiset ympäristömme globaaleista muutoksista. Puhdas ympäristö tai vaikkapa puhdas juomavesi eivät ole edes lähitulevaisuuden itsestäänselvyyksiä.

On ihan selvää, että meidän on uudelta pohjalta mietittävä, miten parhaiten edistäisimme ihmisten toimintaa heidän itsensä ja lähiyhteisönsä parhaaksi. Kyse ei välttämättä ole rahasta, vaan uudesta tavasta ajatella hyvinvointia. On uskallettava kysyä, teemmekö oikeita asioita oikeilla painoarvoilla?

Yksi ensisilmäyksellä ehkä pieneltä vaikuttava, mutta todellisuudessa merkittävä seikka lasten terveydenedistämisessä on koulupihojen kunto. Koululainen viettää peruskoulun aikana noin 2000 tuntia välitunneilla eli enemmän kuin minkään yksittäisen oppiaineen parissa. Lapsille tärkeimpiä arkiliikkumisen paikkoja ovatkin koulupihat. Kuitenkin jopa kolmannes koulujen pihoista on tällä hetkellä sellaisessa kunnossa, etteivät ne innosta lapsia leikkimään tai liikkumaan. Koulupihojen kuntoon laittaminen olisi konkreettinen ja suunnattoman kustannustehokas toimi lasten ja nuorten terveyden edistämisessä.