Hyvinvointipalvelumme ovat historiallisen suurten haasteiden edessä. Joka kolmannen kunnan tulot eivät riitä menoihin. Kunnissa nostetaan veroja, velkaannutaan miljardin euron vuosivauhtia ja pahimmillaan leikataan rajusti kansalaisten peruspalveluja. Tilanne alkaa olla umpikujassa pahimman ollessa vielä edessä: monilta Suomen kunnilta loppuvat rahat lähivuosina kustannusten kasvaessa kiihtyvällä vauhdilla ja veronmaksajien suhteellisen osuuden pienentyessä. Jos peruspalvelujen pelastustoimiin ei ryhdytä välittömästi, voivat vahingot olla korvaamattomia.

Hallituksen viime keväänä aloittaman kunta- ja palvelurakenneuudistuksen lähtökohtana on turvata tulevaisuuden peruspalvelut kohtuullisella verorasituksella. Uudistuksen välttämättömyydestä vallitsee yksimielisyys, mutta yhteisymmärryksen löytäminen sen sisällöstä ei näytä helpolta. Uudistuksen päätavoitteena on pidettävä laadukkaiden palveluiden turvaaminen tasavertaisesti koko maassa. Samalla hyvinvointi on nähtävä laajemmin.

Hyvinvointikeskustelussa on liikaa juututtu ajattelemaan, että pelkästään julkiset palvelut pystyvät luomaan hyvinvointia. Ja että hyvinvointia voidaan toteuttaa ainoastaan säätämällä uusia lakeja ja ulottamalla viranomaisvastuu kaikkiin elämän eri tilanteisiin.

Tosiasiassa yhteisöillä, järjestöillä ja yksityisellä sektorilla on huomattava merkitys ihmisten elämänlaatuun. Ihmisten omien valintojen ja toiminnan vaikutuksista puhumattakaan. Vinoutuneesta keskustelusta onkin päästävä eteenpäin. Hyvinvointiyhteiskunnan uudistamisessa eri tahojen, julkisen, yksityisten yritysten ja kolmannen sektorin, on tehtävä yhteistyötä. Koska ihmiset ja elämäntilanteet ovat erilaisia, myös palveluihin tarvitaan erilaisia vaihtoehtoja.

Yksityiset palvelut ovat joutuneet erityisen hyökkäyksen kohteeksi ilman, että olisi esitetty, miten ja millä rahoilla ne korvattaisiin. Sairausvakuutuskorvauksen eli Kela-korvauksen poisto yksityislääkärin antamasta hoidosta ja tutkimuksesta on tästä ikävä esimerkki. Korvausten poisto ei palvelisi ketään millään mittarilla mitattuna. Se ruuhkauttaisi entisestään julkista sektoria ja omalta osaltaan estäisi hoitotakuun onnistumista.

Sairausvakuutuskorvaukset ovat pienuudestaan huolimatta lisänneet lääkäripalvelujen valinnanvapautta ja kannustaneet ihmisiä ottamaan nykyistä enemmän vastuuta omasta terveydestään. Korvausta saavista valtaosa, 2/3 on naisia - tavallisia palkansaajia ja perheenäitejä.

Kela-korvausta pitäisi päinvastoin nostaa. Se olisi perusteltua terveyden edistämisen näkökulmasta. Korvauksia maksetaan eniten gynekologikäynneistä ja valtaosa niistä on ennaltaehkäiseviä käyntejä. Tämä on esimerkki palvelusta, jota kunta ei tarjoa, vaan se on haettava yksityiseltä sektorilta. Suomi onkin kärkimaita esimerkiksi kohtu- ja rintasyövän varhaisessa toteamisessa. Kela-korvaus on tärkeä ja kustannustehokas osa suomalaista terveydenhuoltoa.

Viimeaikaisessa keskustelussa vähän yllättäen hampaisiin ovat joutuneet myös kansalaisjärjestöt ja ehdotukset niiden roolin vahvistamiseksi. Järjestöjen ja julkisten palveluiden keinotekoinen vastakkainasettelu on ollut hämmästyttävää, koska molempia tarvitaan hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Järjestöjen työn tarkoituksena on ennen kaikkea täydentää julkisia hyvinvointipalveluita. Ne myös osaltaan ennaltaehkäisevät niiden tarvetta. Jos vapaaehtoisjärjestöt saisivat toimintaansa varten lisää voimavaroja valtiolta, ne voisivat entisestään vahvistaa hyvinvointia. Esimerkiksi järjestöjen toiminta nuorisotyön ja vanhusten parissa on aivan erinomaista ennaltaehkäisevää sosiaalityötä. Järjestöt antavat sisältöä elämään, parantavat elämänlaatua, tarjoavat vertaistukea, sosiaalista vuorovaikutusta, yhdessäoloa ja harrastusmahdollisuuksia. Yhtä lailla on tärkeää, että ihmiset voivat vapaasti kokoontua yhteen yhteisen asian ja tavoitteen puolesta. Vapaaehtoistyön ja kansalaisjärjestöjen merkitys hyvinvoinnin turvaamisessa on siten suuri.

Kolmannen sektorin valtti on sen nopea reagointikyky yhteiskunnan muutoksiin ja ihmisten tarpeisiin. Järjestöt ovat kiinni ihmisten arjessa. Voikin kysyä, miksi halutaan kiistää tai vähätellä järjestöjen merkitystä? Hyvinvointiyhteiskuntaa on vaikea kuvitella ilman järjestöjen työtä ja panosta, kuten ei myöskään ilman yksityisen sektorin palveluita. Kaikki niitä tarvitaan. Tämä on huomioitava myös silloin, kun mietitään, miten voimme parhaiten turvata niin nykyiset kuin tulevaisuuden palvelut muutosten keskellä.