Opetusministeri Kalliomäen ajama kokonaiskoulupäivä on monin tavoin uhka
perusopetuksemme laadulle. Tavoite koulupäivän uudistamisesta on sisällytetty
eduskunnan käsittelyssä olevaan koulutuspoliittiseen selontekoon, ilman
mainintaakaan lisävoimavaroista. Jo nyt useassa kunnassa on resurssipulan takia
supistettu opetustunteja ja monia opettajia on lomautusuhan alla.
Perusopetukseen tarvitaan kipeästi lisää voimavaroja jo nykyisten velvoitteiden
täyttämiseksi.
Kalliomäki on perustellut uudistustaan kouluviihtyvyyden lisäämisellä ja
vanhempien pitkillä työpäivillä. Näyttää siltä, että yhteiskunnan haasteet
vyöryvät kouluihin ovista ja ikkunoista. On huolestuttavaa, että itse oppiminen
ja koulun ydintehtävä ovat jäämässä jalkoihin.
On vastuutonta, että opetusministeri ehdottaa koulupäivän pidentämistä ja uusia
velvoitteita, vaikka entisiinkään ei ole riittävästi voimavaroja. Ensisijaista
on turvata nykyisen perusopetuksen riittävät voimavarat. Jos opetusryhmät
olisivat pienemmät, jolloin opettajan ja oppilaan välistä vuorovaikutusta
lisättäisiin, kouluviihtyvyys paranisi, kiusaaminen vähenisi ja oppiminen
helpottuisi. Myös tarve rajusti kasvaneeseen erityisopetukseen voisi olla
pienempi. Kouluviihtyvyysohjelmat ovat vain oireiden lievitystä, ei sairauden
syyn poistamista. Syrjäytymisvaarassa olevat lapset pitää ottaa avun piiriin
paljon varhaisemmassa vaiheessa eli neuvoloissa ja varhaiskasvatuksessa.
Koulupäivän muokkaaminen sisältää myös muita periaatteellisia ongelmia.
Vanhempien vastuuta lapsistaan ei voi ulkoistaa koululle ja opettajille.
Perheiden elämäntilanteet ja lapset ovat erilaisia ja siksi tarvitaan erilaisia
vaihtoehtoja. Kokonaiskoulupäivän sijaan pitäisikin jatkaa aamu- ja
iltapäivätoiminnan kehittämistä. Samoin elvyttää perinteinen koulujen
kerhotoiminta.
On selvää, että tarve erilaisiin harrastuksiin, kuten musiikkiopistoon ja
partioon, ei poistuisi ja monen lapsen päivä pitenisi entisestään. Lepoon,
virkistykseen ja perheen kanssa yhdessäoloonkin pitää jäädä aikaa, samoin
läksyjen lukuun.
Suomi on menestynyt loistavasti oppimistuloksia mittaavissa tutkimuksissa -
kiitos akateemisesti koulutettujen, pätevien ja motivoituneiden opettajien.
Kärkisija ei ole kuitenkaan itsestään selvyys. Viimeisin OECD-arvio osoitti,
että koulutus ei ole Suomessa enää erityinen investoinnin kohde. BKT-osuudella
mitaten jäämme OECD-maiden keskiarvosta. Pohjoismaista olemme hännän huippu.
Tilanne näkyy monen kunnan arjessa monella tapaa: suurempina ryhmäkokoina,
kielten valinnan mahdollisuuksien vähenemisenä ja opettajien lomautuksina.
Jos haluamme olla jatkossakin koulutuksen huippumaa, on tehtävä suunnan muutos.
Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen on oltava painopisteitä.
Sari Sarkomaa
Kansanedustaja, kok
Kokoomuksen puoluevaltuuston pj
Helsinki
Raija Vahasalo
Kansanedustaja, kok
sivistysvaliokunnan jäsen
Rehtori
Kirkkonummi
